Ali Ylikoski

The Imitation Game - Pohdintakysymyksiä

Itse tykkään aina vastata vähän alkuperäisen kysymyksen ohi aina kun se on mahdollista, joten teen sen myös nyt.

Millainen tilanne mielestäsi oikeuttaa sodan, ja kaiken sen aiheuttaman kärsimyksen?

Usein sanotaan, että sota puolustautumistarkoituksessa on aina oikein. Tämä ei kuitenkaan mielestäni pidä paikkaansa. Sota voi olla hyväksyttävä keino hyvien tavoitteiden ajamiseksi sellaisissa tilanteissa, missä muut keinot eivät tepsi. Onko yleismaailmallisesti huonoina pidettyjen asioiden puolesta sotiminen hyväksyttävää?

Yleensä ollaan sitä mieltä, että esimerkiksi Pohjois-Korean hallinto rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja mm. kiduttaa kansalaisiaan. Olisiko väärin, että ulkovalta hyökkäisi sotilaallisesti Pohjois-Koreaan, jos hyökkäyksen tarkoituksena olisi yksinomaan kansan vapauttaminen eikä oman vallan lisääminen? Olisiko oikein, että Pohjois-Korea puolustautuisi ja alkaisi tappaa näitä henkilöitä, jotka pyrkivät vapauttamaan Pohjois-Korean kansan?

Luultavasti merkittävä osa suomalaisistakin asettuisi tällaisessa hypoteettisessä tilantessa hyökkäävän ulkovallan puolelle. Tärkeämpää on siis mielestäni katsoa sodan tarkoitusperiä kuin sitä, kuka on hyökkääjä ja kuka hyökkäyksen kohteena. Toki tarkoitusperien "oikeutta" on mahdotonta arvioida täysin objektiivisesti, mutta eipä hyökkääjistä ja hyökkäyksen uhreistakaan aina olla samaa mieltä.

––––––––––

Lisäkommenttina (ei liity edelliseen kysymykseen):

Alan Turingin lohduttoman kuoleman hyväksymistä helpotti Turingin oma suhtautuminen sotaan. Hän oli hyvin älykäs ja loogisesti ajatteleva, ja tajusi, ettei sodassa huomioida eikä edes voitaisi huomioida ihmisiä yksilötasolla. Tämä tulee esille mm. tilanteessa, jossa hän antaa työkaverinsa veljen kuolla olemalla hälyttämättä tulevasta hyökkäyksestä. Uskon, että Turing ymmärsi sisimmässään oman asemansa ja kykeni älykkyytensä ansiosta hyväksymään epäoikeudenmukaisen ja ikävän kohtelun.

(Tästä huolimatta en todellakaan esim. poliittisella tasolla hyväksy hänen saamaansa kohtelua; viittaan siis Turingin henkilökohtaiseen oman kohtalonsa sisäiseen hyväksymiseen.)

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.