Kaarina Gathogo
The Imitation Game - Pohdintakysymyksiä
- Millainen tilanne mielestäsi oikeuttaa sodan, ja kaiken sen aiheuttaman kärsimyksen?
- Optimistisena pasifistina, joka haluaa nähdä rauhaa ja hyvä kaikessa hyppää suoraan vastaukseen, että, ei. Sodasta ei seuraa mitään hyvää. Kansalaiset kärsivät, talous kärsii, valtio kärsii, maanväliset suhteet kärsivät – lista vain jatkuu. Sota aiheuttaa, kaikua, joka jatkuu hyvin pitkään. Suomalaiset vieläkin kantavat talvisodan traumoja. Mutta toisella kädellä, voiko joitakin konflikteja ratkaista ilman sotaa? Ensimmäinen esimerkki voisi olla Nazi-Saksa. Hitler ei olisi varmastikaan suotanut istumaan alas ihmisten kanssa, jotka vastustivat hänen ideologiansa. Pitääkö joskus tulta tapella takaisin tulella? Sotia on käyty aivan vastenmielisistä syistä, joskus pahat ihmiset pääsevät valtaan ja heitä pitää pysäyttää jollainlailla. Silti rauhanystävänä haluaisin kannustaa rauhallisia menetelmiä lopettaa väärintapahtumista. Mielestäni nykymaailmassa ei ole ongelma, joka oikeuttaisi sotaa. Sota aina päätyy siihen että, miehet vallassa sopivat keskenään sodasta turvassa lopettamaan sen. Ihmisryhmiä sortumista aktiivisesti yritetään lopettaa erin keinoin, ilmastoasioista käydä sotaa olisi kaksipiippuista, sisällissodat voitaisiin sopia niin kuin kaikki muut sodat – että se päätettäisiin ja poliitikot kävisivät keskustelua, ydinaseista myös käydään keskustelua. En vain huomaa tällä hetkellä syytä käydä sotaa.
- Filmin mukaan sodan aikana käskettiin valehdella, päätettiin ketkä kuolevat ja ketkä eivät, johdettiin jopa oman maan johtoa harhaan - oliko kaikki tämä mielestäsi oikeutettua? Mitä keinoja sodan voittamiseen saa käyttää?
- Ulkoisesta puolueellisesta näkökulmasta sanon, että ei ole oikeutettua. Valtio pitäisi olla mahdollisemman läpinäkyvä kansalaisille. Mutta toisella kädellä, yritän asettaa itseni johtotyöhön tuohon aikaan. Maailmansota on kova sana, se ei ole mikään pieni konflikti. Noin suuressa hädässä, kun pelätään pahinta jokaiselle maalle – ymmärrän, miksi äärimmäisiä ratkaisuja piti tehdä. Johtaa omaa maata harhaan, voi säilyttää jonkinlaista tyyneyttä kansalaisissa. Sota on julmaa peliä ja se pitää strategoida tarkasti. Sota poistaa humanitääristä ajattelua, sillä se asettaa maat hyökkäys asemaan. Sodan aikana kaikki pelisäännöt hävitetään ja se on raakapeliä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.