Koulukohtaiset valinnaiset opinnot

HI7 Ihmisoikeuksien historia 2 op.

Opintojaksossa tarkastellaan ihmisoikeuksia, niiden tunnustamisen syntyä, kehittymistä ja ilmenemistä eri aikakausina ja eri paikoissa. Opintojaksossa perehdytään vainoihin ja muihin ihmisoikeusloukkauksiin. Tarkastelun kohteena on erityisesti holokausti eli juutalaisten joukkotuhonta. Mahdollisuuksien mukaan opintojaksoon sisältyy ekskursio.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • tutustuu ihmisoikeuksien historiaan

  • tietää miten, missä ja milloin ihmisoikeuksia on rikottu

  • syventää tietojaan joistain ihmisoikeusrikkomuksista

  • oppii projektimaisen työskentelyn kautta asettamaan itselleen tavoitteita ja toimimaan niiden mukaisesti

Keskeiset sisällöt

  • valitaan ne ryhmät, joiden vainojen taustoihin ja tapahtumiin syvennytään

  • tutkitaan aiheita  projektityöstentelynä mm. digitaalisia lähteitä hyödyntäen

  • voidaan toteuttaa opiskelijan omakustanteinen ekskursio esimerkiksi Auschwitz-Birkenaun keskitysleireille tai muuhun opintojakson teemaan liittyvään kohteeseen

Arviointi

  • opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty -periaatteella
  • hyväksytty suorittaminen edellyttää läsnäoloa oppitunneilla ja projektiin kuuluvien tuotosten tekemistä ajallaan
  • opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista ekskursiolle, mikäli se toteutuu

Keskeiset laaja-alaisen osaamisen osa-alueet

  • eettisyys ja ympäristöosaaminen
  • globaali- ja kulttuuriosaaminen

HI8 Viikingit 2 op.

Opintojaksossa tarkastellaan viikinkien historiaa osana eurooppalaista menneisyyttä. Opintojaksossa perehdytään viikinkien alkuperään, viikinkiaikaan ja heidän vaikutukseensa historian kulussa. Tarkastelun kohteena on muun muassa keitä viikingit olivat, mistä he tulivat, kuinka he elivät, mihin he uskoivat, ja kuinka heidän yhteiskuntansa muuttui viikinkiajan kuluessa. Samalla ymmärretään, kuinka he vaikuttivat Euroopan ja maailman historian kulkuun. Opintojaksossa pyritään toteuttamaan moniaineista yhteistyötä esimerkiksi ruotsin kielen sekä yliopiston kanssa.


Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • perehtyy viikinkiajan merkittäviin kehityskulkuihin

  • ymmärtää kyseisen ajan ihmisten elintapoja ja uskomuksia

  • tutustuu historiallisiin lähdeaineistoihin ja niistä tehtyihin tutkimuksiin

  • oppii lähdekriittisyyttä ja osaa tulkita viikinkiajasta kertovia lähteitä

Keskeiset sisällöt

  • viikinkiajan historialliset kehityskulut
  • elintavat ja kulttuuri 
  • viikinkiretket ja niiden vaikutus
  • uskomukset ja mytologia
  • lähdeaineistoihin ja saagoihin perehtyminen
  • projektitöiden suunnittelu ja toteuttaminen

Arviointi

  • opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty -periaatteella
  • hyväksytty suorittaminen edellyttää läsnäoloa ja opiskelua oppitunneilla sekä projektitöihin kuuluvien tuotosten tekemistä ajallaan

Keskeiset laaja-alaisen osaamisen osa-alueet

  • monitieteinen ja luova osaaminen
  • globaali- ja kulttuuriosaaminen

HI9 Historian kertaus 2 op.

Opintojaksossa kerrataan lukion pakollisten ja valtakunnallisten valinnaisten historian opintojaksojen keskeisiä sisältöjä. Opintojaksossa perehdytään ylioppilaskokeen ainereaalin erityispiirteisiin ja harjoitellaan eri tyyppisiin ylioppilaskokeen kysymyksiin vastaamista. Tarkastelun kohteena on abittikokeen rakenne sekä erityisesti ainereaalikoe kypsyyskokeena.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteina on, että opiskelija
  • asettaa itselleen tavoitteen ylioppilaskirjoituksiin ja työskentelee saavuttaakseen tavoitteensa
  • kertaa historian opintojaksojen asiasisällöt
  • harjaantuu vastaamaan erityyppisiin tehtäviin

Sisällöt

  • maailmanhistorian ja Suomen historian pääkohdat
  • opintojaksojen kronologian oppiminen
  • tutustuminen erityyppisiin ylioppilaskirjoitusten historian tehtäviin
  • YO-vastausten harjoitteleminen

Arviointi

  • opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty -periaatteella
  • hyväksytty suorittaminen edellyttää läsnäoloa oppitunneilla ja opintojaksoon kuuluvien tuotosten tekemistä ajallaan sekä osallistumista oppiaineen preliminääriin.

Keskeiset laaja-alaisen osaamisen osa-alueet

  • globaali- ja kulttuuriosaaminen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä