Koulukohtaiset kurssit

Koulukohtaiset kurssit


BI6 Laborointi-kertaus -kurssi


Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
● perehtyy biologialle tyypillisten tutkimusmenetelmien ja välineiden käyttöön
● osaa suunnitella ja toteuttaa biologisia tutkimuksia ja laatia hypoteeseja, työselostuksia ja raportteja
● osaa tulkita ja havainnollistaa biologista tietoa
● voi syventää kaikilla edellisillä biologian kursseilla hankkimiaan tietoja ja taitoja

Keskeiset sisällöt

1. Solun rakenne ja toiminta
erilaisten solujen mikroskopointi
entsyymien toiminta elävissä soluissa
fotosynteesi- ja soluhengityskokeet
mikrobit ja aseptiset aineet

2. Yksilöt rakentuvat soluista
kasvien, sienten, selkärangattomien ja selkärankaisten eläinten rakenteet
rotan tai viiriäisen preparointi
linnun munan rakenne ja yksilönkehitys

3. Ihminen
veri- ja verenkierto
aistilaboroinnit

4. Perinnöllisyys
DNA:n rakenne ja eristäminen
perinnöllisyystieteen tehtävät

5. Vierailut
Oulun yliopiston biokemian tai biologian laitos

Arviointi
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa ja osallistumista tunneilla sekä annettujen kirjallisten tehtävien /oppimiskansion palauttamista ajallaan.


BI7 Ekologinen tutkimuskurssi

Toteutetaan Oulangan biologisella tutkimusasemalla Kuusamossa uutta teknologiaa hyödyntäen.
Keskeiset sisällöt
  • toimintaympäristö Oulangan kansallispuiston erikoislaatuisessa luonnossa
  • alueen geologinen historia
  • näytteiden ottaminen ja hankkiminen, tutkimusmenetelmiin tutustuminen
  • omatoimisuus laboroinneissa ja näytteidenotossa
  • kasvillisuuteen tutustuminen
  • eläin- ja kasvilajiston tuntemuksen syventäminen
  • kansallispuiston ekosysteemin ja luonnonsuojelun sekä monimuotoisuuden merkityksen ymmärtäminen
Arviointi

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa ja osallistumista
tunneilla sekä annettujen kirjallisten tehtävien palauttamista ajallaan.

BI8 Abi-kertauskurssi

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
  • valmistautuu sähköiseen ainereaaliin
  • kertaa lukion biologian kurssien sisältöjä
  • harjoittelee erilaisia ainereaalin tehtävätyyppejä
  • saa valmiuksia pyrkiessään biotieteiden alalle
Keskeiset sisällöt
Biologian kurssien keskeisimmät sisällöt

Arviointi
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa ja osallistumista
tunneilla sekä biologian preliminääriin / harjoitus-yo-kokeeseen osallistumista.