Kiusaamiseen puuttuminen ja sen ehkäiseminen

 Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä:

Oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä laaditaan suunnitelma. Siinä otetaan huomioon sekä oppilaiden keskinäiset että oppilaiden ja aikuisten väliset vuorovaikutussuhteet koulussa. Suunnitelmassa kuvataan:

  • kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
  • edellä mainittujen asioiden käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla
  • yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen kohteena olevan osalta
  • yhteistyö huoltajien kanssa
  • yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa
  • suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille
  • suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi.

Kiusaamisen ehkäiseminen:

Koulussa ei hyväksytä kehenkään kohdistuvaa kiusaamista. Kiusaamisen ehkäisemistä on toteutettu seuraavilla tavoilla:

 

  • aamunavauksissa ja ajoittain oppitunteihin integroiden luodaan oppilaille myönteistä suhtautumista muihin ihmisiin
  • pyritään kannustamalla ja erilaisin ryhmäytymismenetelmin luomaan hyvä yhteishenki
  • välitunneilla on aina valvonta
  • oppitunnilla on opettaja paikalla, lyhyissäkin opettajan poissaoloissa pyritään saamaan sijainen
  • oppilaiden kanssa keskustellaan kiusaamisesta ja sen seuraamuksista
  • koteja kannustetaan keskustelemaan lasten kanssa kiusaamisesta

Mikäli kiusaamista tästä huolimatta esiintyy, puututaan siihen heti ja toimitaan Orimattilan kouluille yhteisesti laaditun ohjeen mukaan.


Kiusaamiseen puuttuminen:

  • Henkilökuntaa on koulutettu KiVa-koulu- ja Friends-koulutuksissa. 
  • Koululla toimitaan edelleen näiden periaatteiden ja aiempien toimintatapojen mukaan, pyritään ennaltaehkäisemään kiusaamistilanteita ja puututaan välittömästi mahdollisiin kiusaamistilanteisiin sovitun toimintamallin mukaisesti.
  • Opettajakunta ja henkilöstö on laatinut ohjeistuksen kaupungin toimintamallin pohjalta.
  • Kiusaamistapaukset otetaan aina mahdollisimman pian käsittelyyn.
  • Opettaja keskustelee sekä kiusatun että kiusaajan kanssa erikseen.
  • Tapauksen tultua esille, seurataan tilannetta ja pidetään seurantapalaveri. Mikäli on tarvetta, ryhdytään uusiin toimenpiteisiin. 
  • Kiusaamistapauksissa otetaan aina yhteyttä koteihin ja tarvittaessa asiaa käsitellään oppilashuoltoryhmässä.
  • Kiusaajalle seuraa pääsääntöisesti myös rangaistus.
  • Kiusaamisesta puhutaan yleisesti luokissa ja keskustellaan toimintamalleista kiusaamisen ehkäisemiseksi.
  • Kiusaamisesta ja sen havainnoimisesta keskustellaan henkilökunnan kokouksissa.
  • Jokaisella luokalla toteutetaan vähintään kerran lukuvuodessa kiusaamiskysely.
  • Kiusaamisen ennalta ehkäisemiseen on myös kolmannen sektorin toimijoilla erilaisia ryhmäytymisharjoituksia.
  • Toimintamalli löytyy sivulta Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki -osiosta.
  • Välituntivalvonta on koululla toteutettu siten, että jokaiselle välitunnille on nimetty valvoja. Valvoja huolehtii siitä, että välitunnilla on turvallista olla.