Venerasti

Taide, Pergamentti, Tall Ship
Tämä rasti vie oppilaat kukoistuksen aikakaudelle 1700-1800–luvulle. Koska laivanrakennus ja terva olivat tuolloin merkittäviä tekijöitä Suomen vaurastumisen kannalta, pääsevät oppilaat veneenrakennus– ja tervaushommiin.

Rastin kulku:

Rasti alkaa lautakasojen valinnalla, mikäli rasti toteutetaan osana suunnittelemaamme kokonaisuutta. Ajatuksena olisi, että lautakasat valittaisiin samassa järjestyksessä kuin rastille on saavuttu. Samalla ryhmille jaetaan kirjalliset ohjeet (oikessa sivussa: Ohje veneen rakennukseen) joiden mukaan heidän tulee toimia. Tarkoituksena on siis rakentaa ryhmänä mahdollisimman toimiva laiva, joka pysyisi pinnalla ja pystyisi kuljettamaan kultamunaa.

Kun oppilaat ovat saaneet laivansa rakennettua, he suuntaavat tervauspisteelle. Terva on hyvä olla valmiiksi esimerkiksi pilttipurkeissa, jotta säästytään ylimääräiseltä länträämiseltä. Oppilaat valitsevat pienryhmistään kaksi ihmistä, jotka suorittavat tervauksen. Tärkeää on muistuttaa oppilaita lukemaan selkeästi ohjeet, jossa on mainintaa muun muassa suojavarustuksesta.

Tervauksen jälkeen oppilaat pääsevät keksimään laivalleen nimen ja kastamaan tämän kastamisloitsun mukaisesti. Kun oppilaat ovat suorittaneet kastamisrituaalin, he pääsevät uittamaan veneitään. Tarkoitus olisi kuljettaa venettä ja sen kyydissä olevaa kultamunaa lyhyen matkan verran, jotta nähdään kelluuko vene ja kestääkö se kultamunan kuljetusta.

Rastilla olennaiset oppiaineet:

Historia

Käydään läpi 1700-luvun tuottoisaa elinkeinoa, eli tervakauppaa, sekä siihen liittyviä tekijöitä. Oppilaiden on tarkoituksena ymmärtää esimerkiksi tervauksen tarkoitus laivanrakennuksessa. Tutustutaan lähialueen historiallisesti merkittäviin paikkoihin. Kokkolassa paikaksi valikoitu Englanninpuiston läheisyys, sillä kyseisessä puistossa on ennen ollut Kokkolan tervatori.

Ympäristöoppi

Maantiedon kannalta keskeistä on tutkia omaa lähiympäristöä ja oppimisympäristöinä hyödynnetään koulun tilojen lisäksi paikallisia mahdollisuuksia. Ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtävien avulla syvennetään kiinnostusta lähiympäristön ilmiöitä kohtaan.

Käsityö

Käsityön osalta tässä projektissa on mahdollista perehtyä käsityön monimateriaaliseen luonteeseen. Hyvin tulee myös tutustuttua käsityön mahdollisuuksiin yhteisöllisenä projektina. Aika paineen alla pyritään käymään läpi kaikki käsityön sisältöalueet ideoinnista arviointiin.

Lisäksi rastiin olisi luonnollista integroida esimerkiksi kuvataidetta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin