Lassander

Tällä rastilla oppilaat pääsevät tutustumaan 1700–luvun kauppiasperheen kotiin ratkomalla esineisiin liittyviä arvoituksia.

Purjevene, Aluksen, Meri, Matka



Rastin kulku

Kukin ryhmä saa neljä arvoitusta, joiden perusteella heidän tulee löytää talosta esineitä. Kunkin esineen luona on morsetuskielellä oleva numero. Kun ryhmät ovat löytäneet kolme esinettä (alla kuvat esineistä) ja niiden numerot, he suuntaavat neljännen arvoituksen avulla matkalaukun luo, joka on lukittu numerolukolla. Jotta oppilaat saavat matkalukun auki, täytyy heidän selvittää esineiden luona olleet numerot ja sijoittaa ne lukkoon. Matkalaukusta löytyy seuraavalle rastille ohjaavat kolme sanaa.

Rastilla saa käyttää apuna älylaitteita. Lisäksi 1 arvokivellä voi ostaa vinkkejä, koskien esimerkiksi morsetusta.

1. Esine: Nypläystyyny



2. Esine: Kärpäsloukku



3. Esine: Palovartijan sakset




Rastilla olennaiset oppiaineet:

Historia

Oppiaineen tavoitteiden kannalta on tärkeää valita opetukseen monipuolisia ja elämyksellisiä työtapoja, kuten kerrontaa, draamaa ja pelejä.

Sisältöalueiden tavoitteena on tarkastella ja tutustua oman paikkakunnan ja lähialueen historiaan sekä vierailla kyseisen alueen historiallisesti merkittävissä paikoissa.


Elämänkatsomustieto

Elämänkatsomustieto tukee laaja-alaisen osaamisen kehittymistä, erityisesti vuorovaikutuksen ja ilmaisun taitoja, sekä osallistumista.

Ympäristöoppi

Maantiedon kannalta keskeistä on tutkia omaa lähiympäristöä ja oppimisympäristöinä hyödynnetään koulun tilojen lisäksi paikallisia mahdollisuuksia, kuten yhteistyötä museoiden kanssa. Ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtävien avulla syvennetään kiinnostusta ympäristön ilmiöitä kohtaan.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä