25.3. Jos raportin kirjoittaminen tuntuu hankalalta, käytä tätä ohjaavaa raporttipohjaa apuna

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Käytä tätä pohjaa apuna, jos tehtävä tuntuu vaikealta ymmärtää. Parempi vaihtoehto on kuitenkin kirjoittaa itse raportti ja palauttaa se Word-tiedostona.

1. Työn tarkoitus

Tämän tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään

Tutkimuksen avulla haluttiin löytää vastaus seuraaviin kysymyksiin TAI tutkimuskysymykset olivat

Hypoteesit tutkimuskysymyksiin olivat TAI hypoteesina oli

2. Materiaalit

Työssä käytettiin seuraavia välineitä:

Työssä käytettiin seuraavia aineita:

3. Työn suoritus

Tutkimus aloitettiin
Seuraavaksi
Tämän jälkeen
Lopuksi

4. Havainnot

Tutkimuksessa saadut tulokset on esitetty taulukkona. (Tallenna taulukko palautuskansioon.)

Taulukosta on nähtävissä, että

5. Työn tulokset

Tutkimuksen aikana havaittiin, että

Tutkimustulos johtuu (biologian oppikirjan mukaan) siitä, että

Myös X on tutkinut samaa asiaa.
(tutkijan nimi)
Hänen tutkimustuloksensa ovat samansuuntaiset, kuin tässä työssä saadut tulokset (lähdeviite)

6. Johtopäätökset

Tutkimuksen avulla haluttiin selvittää

Tutkimuksen mukaan

Tutkimus osoitti, että

Hypoteesi oli




7. Työn arviointi

Tutkimuksen teko sujui

Tutkimustulokseen saattoi vaikuttaa se, että

Jos tutkimus tehtäisiin uudelleen, niin

Tutkimusta voisi jatkaa vielä

Tila omille muistiinpanoille:

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen