L02/P8 Kromosomit, perimä, geeni ja DNA

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Perimään liittyy paljon vaikeita käsitteitä. Täydennä kirjan tekstin avulla lauseisiin oikeat tiedot ja käsitteet. Kirjoita sanat pienillä alkukirjaimilla.

Kuinka monta kromosomia ihmisen solussa on?

Kuinka monta kromosomiparia ihmisen solussa on?

Sukusolujen eli munasolujen ja siittiöiden kromosomiluku on

DNA tarkoittaa suomeksi sanaa (happo on englanniksi acid).

Kromosomit muodostuvat sta.

DNA koostuu jaksoista, joista käytämme nimeä eli .

Geenin tehtävä on ohjata solua valmistamaan kyseisen geenin ohjeen mukaan .Nämä aineet ohjaavat kehitystämme ja aineenvaihduntaamme, ja rakentavat elimistömme soluja ja kudoksia.

Ihmisen kaikki geenit muodostavat kokonaisuuden, josta käytämme nimeä eli .

on käsite, jolla tarkoitamme esivanhemmiltamme vanhemmillemme, heiltä meille, ja meiltä edelleen lapsillemme kulkevaa sukusolujen ketjua, jonka kautta siirrämme ominaisuuksiamme jälkeläisillemme.

Solut kopioivat itseään uusiksi soluiksi solunjakautumisessa, jonka nimi on . Ihmisen solujen kromosomiluku säilyy tapahtumassa samana, eli 46 kromosomina. Kun elimistö valmistaa munasarjoissa tai kiveksissä sukusoluja, kromosomiluku täytyy puolittaa. Tällaisesta solunjakautumisesta käytetään sanaa .

Maksimi 13 pistettä.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen