Kurssin väliarviointi ja kertaus kokeeseen 2

Mitä olen oppinut ihmisbiologian kurssin aikana?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Arvioi!
Biologia1 = en osaa asiaa, 3 = osaan asian melko hyvin, 5 = osaan asian oikein hyvin.
Väite12345
Tiedän ihmiselimistön perusrakenteen ja perustoiminnat.
Osaan selostaa ruoansulatuksen tapahtumat.
Osaan kuvata sydämen rakenteen ja verenkierron kulun.
Osaan kertoa hengityksen kulun ja merkityksen.
Osaan selittää, miten hermosto ja hormonit säätelevät elimistön toimintaa.
Tiedän ihmisen aistit ja osaan kuvailla niiden toimintaa.


Arvioni ihmisbiologian asioiden osaamisesta numeroilla 4-10. Perustele antamasi arvosana.


Laaja-alainen osaaminen1 = kyllä, 3 = en osaa sanoa, 5 = ei.
Väite12345
Olen kehittynyt ohjaamaan opiskeluani paremmin. Suunnittelen opiskeluani ja selvitän aktiivisesti asioita, joita en ymmärrä. (L1)
Olen oppinut tekemään paremmin päätelmiä ja ymmärtämään syy-seuraussuhteita. (L1)
Yhteistyötaitoni ovat parantuneet. Työskentelen ryhmässä aktiivisesti, muita tukien ja koko ryhmän tuotosta ajatellen. (L2)
Tiedän miten elämäntavat vaikuttavat elimistön toimintaan. (L3)
Olen alkanut huolehtia paremmin itsestäni. (L3)
Ymmärrän nykyisin paremmin kehoni toimintaa. (L3)
Osaan etsiä terveyttäni koskevia tietoja monipuolisesti tietoverkoista. (L4, L5)
Tiedän terveydenhuoltoon liittyviä ammatteja ja niissä vaadittua osaamista. (L6)
Pystyn vaikuttamaan positiivisesti ainakin yhden perheenjäsenen tai kaverin elämäntapoihin. (L7)


Arvioni ihmisbiologian kurssin työtavoista, etäopiskelusta ja omasta osallistumisestani.
1 =täysin eri mieltä, 2= aika paljon eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä, 4= aika paljon samaa mieltä, 5 = täysin samaa mieltä.
Väite12345
olen ollut kiinnostunut biologian opiskelusta tunneilla
olen ollut aktiivinen oppitunneilla, viitannut ja osallistunut opetuskeskusteluun
osaan työskennelllä itsenäisesti ja saan hyviä tuloksia
osaan työskennellä pienryhmässä ja saan hyviä tuloksia
olen tyytyväinen taitoihini selvitä etäopiskelujaksoista
osaan pyytää ja ottaa puheenvuoron ryhmässä
osaan keskittyä kuuntelemaan muiden puhetta
teen muistiinpanot ja annetut tehtävät huolellisesti
olen uskaltanut kysyä opettajalta, jos en ole ymmärtänyt opetettavaa asiaa
sähköinen oppikirja on ollut kätevä työkalu ja se on edistänyt oppimistani
läksyjä on ollut sopiva määrä
olen lukenut lukuläksyt huolellisesti
olen valmistautunut kokeisiin riittävän hyvin
olen yrittänyt parhaani


Anna palautetta kurssista, opetuksesta, etäopiskelusta, oppikirjasta, läksyistä ym.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Välitesti: luvut 11-16

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Harjoittele kokeeseen tekemällä välitesti. Termit ovat lukukohtaisessa järjestyksessä - numero viittaa lukuun.

Kirjoita pienillä kirjaimilla (alkukirjain voi olla Iso).

11. Umpirauhasen erite.
11. Aivojen osa, joka säätelee umpirauhasten toimintaa.
11. Umpirauhanen, joka erittää insuliinia.
11. Adrenaliinin erityspaikka.

12. Hermosolun pitkä osa, jota pitkin tieto siirtyy solukeskuksesta eteenpäin.
12. Hermosolujen liitoskohta, jossa tieto siirtyy välittäjäaineiden välityksellä.
12. Usean hermosolun viejähaarakkeesta muodostunut "kaapeli"

13. Keskushermoston pitkä osa, joka on selkärangan suojassa.
13. Aivojen osa, joka säätelee lihasten toimintaa.
13. Aivojen osa, joka säätelee hengitystä.
13. Nopea lihasten toiminta, jota ei ohjata aivojen kautta.

14. Silmän läpinäkyvä uloin kalvo.
14. Silmän mustalta näyttävä keskipiste. Mustuainen eli
14. Silmän värikäs kalvo, joka säätelee silmään tulevaa valon määrää.
14. Silmän kalvo, jossa ovat aistinsolut.
14. Silmän osa, joka taittaa valoa eniten.

15. Putki, jota pitkin ääni siirtyy tärykalvolle.
15. Yhdistää välikorven nieluun.
15. Kuuloelin sisäkorvassa.

16. Aisti, joka kontrolloi osaltaan ilman tai ruuan laatua.
16. Tarkka aisti mm. sormenpäissä.

Maksimi 21p.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen