Lasi

Lasin tekoon tarvitaan puhdasta valkoista kvartsihiekkaa, jota saadaan esimerkiksi Tanskasta. Puhtaasta kvartsihiekasta tulee kirkasta lasia. Suomalaisesta hiekasta tulee vihertävää lasia.

Käytännössä lasi on sulatettua hiekkaa. Erilaisia lasilaatuja saadaan aikaan sekoittamalla hiekkaan sopivia lisäaineita. Lisäaineet vaikuttavat esimerkiksi lasin kovuuteen tai sen väriin. Hiekka sulatetaan erittäin kuumassa uunissa, jolloin sulaa, mutta varsin sitkeää lasimassaa voidaan muotoilla.



Lasin tekoon tarvitaan puhdasta valkoista kvartsihiekkaa.

Lasi korvataan nykyisin monessa paikassa muovilla, sillä lasi on painavaa ja särkyy helposti pudotessaan. Lasi ei kuitenkaan naarmuunnu yhtä helposti kuin muovi. Juhla-astiastoissa lasi on säilyttänyt asemansa, vaikka rikkoutuukin helposti. Lasista ei juurikaan liukene juomiin mitään ylimääräisiä aineita.

Myös ikkunoissa lasilla on valta-asema, vaikka muovinen pleksi sitä hieman uhkaakin. Lasi on pleksiä jäykempää. Nykyaikainen lasi ei myöskään vääristä näkymää.



Juhla-astiastoissa ja kasvihuoneissakin lasi on säilyttänyt asemansa.