Egyptin maatalous
Avaruudesta otettu kuva osoittaa Niili-joen tärkeyden Egyptille. Vihreä väri kertoo, että maataloutta ja luonnon kasveja on Niilin rannalla. Joen laskukohtaan on kertynyt sen tuomaa hienoa maata. Näin on syntynyt kolmionmuotoinen suisto, jossa viljellään ruokaa miljoonille egyptiläisille.
Egypti on suurelta osaltaan aavikkoa. Niilin varrella on kuitenkin kapea mutta hyvin tuottava maatalousvyöhyke. Niilin vettä johdatetaan kastelukanavia pitkin pelloille. Tämän ansiosta Egyptin pellot pystyvät tuottamaan muun muassa riisiä, vehnää ja maissia. Egyptiläisestä puuvillasta tehdään vaatteita.
Aavikolla on monia keitaita, joissa lähelle maanpintaa tuleva pohjavesi mahdollistaa muun muassa palmujen kasvamisen. Keitailla tuotetaan muun muassa taateleita.