Kiinan teollisuus kehittyy huimaa vauhtia

Kiinassa on valtavat luonnonvarat. Energiaa tuotetaan kivihiilestä, maakaasusta ja öljystä.

Näiden niin sanottujen fossiilisten polttoaineiden käyttäminen on aiheuttanut suuria ympäristöongelmia. Tästä syystä Kiina on aloittanut ohjelman, jossa pyritään lisäämään uusiutuvien luonnonvarojen, kuten tuuli- ja aurinkovoiman käyttöä.

Teollisuuden tarvitsemia raaka-aineita, kuten rautaa, saadaan kallioperästä.

Kiinan teollisuus onkin kehittynyt nopeasti, ja Kiina on nykyisin yksi maailman johtavista talousmaista. Teollisuuden ja sitä kautta elintason nousu näkyy muun muassa kaupunkien uusina pilvenpiirtäjinä (valokuva Shanghaista).

Kiinassa arvostetaan koulutusta ja tiedettä. Kiinalaiset vanhemmat tukevatkin lasten koulunkäyntiä monin eri tavoin. Monet kiinalaiset asiantuntijat ovat käyneet tutustumassa suomalaiseen koulujärjestelmään, jota pidetään maailman parhaimpana.