​Tuntureilla kasvillisuus muuttuu noustessa tunturin juurelta kohti paljakkaa eli tunturin yläosien puutonta aluetta. Lämpötilaero rinteiden eri osissa voi olla useita asteita.

Tuntureilla tuulee lähes aina. Tuulen pieksemiltä rinteiltä irtonainen maa-aines voi puuttua kokonaan, ja taas suojapuolella oleville alueille lunta voi talvella kertyä useita metrejä. Tällaisiin kohtiin syntyy lumenviipymiä eli alueita, joissa lunta voi olla vielä heinäkuussakin.

Tunturien rinteille syntyy pakkasrapautumisen seurauksena teräväsärmäistä rakkakivikkoa, joka on haastava elinympäristö niin kasveille kuin eläimillekin.

Tunturialueiden kivikoissa on vähän kasvillisuutta.

Maaperä on monilla tuntureilla hapanta ja vähäravinteista. Nämä tekijät rajoittavat pieneliöiden hajotustoimintaa. Sienirihmastot toimivat pohjoisessa tärkeinä hajottajina. Sienirihmastojen ansiosta monet symbioosissa elävät pohjoiset metsäkasvit saavat ravinteita.

Tuntureilla kesä jää varsin lyhyeksi. Viimeiset lumet sulavat kesäkuussa, ja syksyn kirpeyttä on ilmassa jo elokuulla. Kasveilla kasvukausi on lyhyt. Kasvuun, kukkimiseen ja siementen kypsyttämiseen jää aikaa noin kaksi kuukautta. Etelä-Suomessa aikaa on kaksin verroin enemmän.

Valoisa aika korvaa kasvukauden lyhyyttä, sillä valoisuus kestää lähes koko kasvukauden. Pohjoisen kasvilajit ovat sopeutuneet yöttömään yöhön, ja kasvit yhteyttävät yölläkin.


Lapin kasvit hyötyvät siitä, että Aurinko ei laske kesällä yöllä lainkaan. Samoin vaeltajat voivat vaeltaa vaikka keskellä yötä.