Muistiinpanot
2. Maapallon asuttaminen
- ihminen levittäytyi planeetan eri osiin vasta muutama kymmenen tuhatta vuotta sitten
- Australian aboriginaalit asuttivat saaren 50 000 vuotta sitten, eurooppalaiset tulivat vasta 1600- luvulla
- Amerikan mantereet oli löydetty jo sitä ennen
- kunnian mantereiden löytämisestä on saanut Kristoffer Kolumbus, joka astui maihin v. 1492
Länsi-Intian saaristossa
- viikingit olivat käyneet mantereella jo 900-luvulla
- mantereet nimettiin kuitenkin Amerigo Vespuccin mukaan
- mantereiden alkuperäiset asukkaat olivat saapuneet Aasiasta Beringin kannaksen kautta
viimeisimmän jääkauden jälkeen n. 14 000 v sitten
- ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset alkoivat saapua jo 1500-luvulla ja he toivat mukanaan uskontonsa,
kielensä ja kulttuurinsa
- näiden mukaan mantereet voidaan jakaa kahteen osaan eli kulttuurimaantieteellinen jako
a) Anglo-Amerikka
- Kanada ja Yhdysvallat
- siirtolaiset Keski- ja Länsi-Euroopasta
- pääkieli englanti ( ranska )
- uskonto protestanttisuus
b) Latinalainen Amerikka
- kaikki muut valtiot
- siirtolaiset lähtöisin Etelä-Euroopasta
- pääkieli espanja ( myös portugali )
- uskontona katolilaisuus
- Latinalaisessa Amerikassa oli intiaanien korkeakulttuureja, atsteekit ja inkat ( mayat olivat hävinneet sukupuuttoon)
- Hernan Cortes kukisti atsteekit ja Francisco Pizarro puolestaan inkat (viimeiset levottomuudet vielä 1700-luvulla)
- Anglo-Amerikassa ei ollut korkeakulttuureja, intiaanit jaettiin neljään ryhmään: metsä-, rannikko-,
preeria- ja maanviljelyintiaanit
- uudisasukkaita alkoi siirtyä länteen tiheästi asutulta itärannikolta
- heidän valtaamiensa maatilojen alle jäi kuitenkin intiaanien asuinmaat ja tämä yhdessä biisonien teurastamisen kanssa johti intiaanisotiin
- intiaanien suurin voitto oli 1876 Little Big Hornissa, jossa kenraali Custerin 7. ratsuväkirykmentti tapettiin
- viimeisin taistelu käytiin 1890 Wounded Kneessä
- kun valkoiset siirtolaiset muuttivat mantereelle asumaan, rodut alkoivat sekoittua
- tästä johtuen Amerikat ovat melkoisia rotujen "sulatusuuneja"