Jotta kasvi voisi kasvaa, sen on yhteytettävä. Yhteyttämistä varten kasvi tarvitsee valoa. Kasvit joutuvat kilpailemaan toistensa kanssa valon saannista. Sen vuoksi monet kasvit, kuten puut, pyrkivät kasvamaan korkealle. Toinen vaihtoehto on tulla toimeen pienemmällä yhteyttämisen määrällä.

​
Taimen kehittyminen siemensestä.

Eri kasvilajit ovat sopeutuneet erilaisiin valaistusolosuhteisiin. Esimerkiksi mänty ja puolukka ovat valokasveja. Ne tarvitsevat kasvaakseen ja selviytyäkseen paljon valoa. Niiden lehdet kestävät voimakasta valoa ja kuumuutta paksun rakenteensa ja suojaavien vahakerrosten avulla. Monilla valokasveilla lehdet ovat pienet, ja niitä voi olla kasvin yläosasta aina maan rajaan asti.

Käenkaali ja metsätähti ovat varjokasveja. Niiden lehdet ovat ohuet ja leveät, ja ne sijoittuvat varren yläosaan.


Varjokasveilla on leveät lehdet. Käenkaalin ja sinivuokon lehtiä.

Erikorkuiset kasvit muodostavat metsään kerroksia.

• Puukerros on kerroksista korkein, ja sen muodostavat kaikki yli kaksimetriset havu- ja lehtipuut sekä pensaat. 
• Pensaskerros koostuu alle kaksi metriä korkeista pensaista sekä puiden taimista. Esimerkiksi kataja ja monet pajut sijoittuvat metsän pensaskerrokseen.
• Alle puolimetristen varpujen, heinien ja ruohojen kerrosta kutsutaan kenttäkerrokseksi. Sen lajeja ovat esimerkiksi mustikka, kanerva, metsälauha ja kultapiisku.
• Alin metsäkasvillisuuden kerros on nimeltään pohjakerros. Sen muodostavat erilaiset sammalet ja jäkälät.

Nuorissa metsissä pensas- ja kenttäkerroksen kasvillisuus on runsasta. Vanhoissa lehtimetsissä puusto varjostaa niin voimakkaasti, että pohjakerroksen kasvillisuus on hyvin niukkaa.


Pohjakerros, kenttäkerros, pensaskerros ja puukerros.