Syvimmällä eli viimeisenä vyöhykkeenä on uposkasvien muodostama vyöhyke. Niiden koko verso kasvaa aina kokonaan vedenpinnan alapuolella.

Kukkiminen veden alla on mahdotonta. Tästä syystä siemenien avulla lisääntyvät uposkasvit kasvattavat pitkän kukkavarren veden pinnan yläpuolelle.

Kuvassa on matalia lahnaruohoja ja pitkäversoista ärviää.

Uposkasveja kasvaa niin syvälle kuin auringon valoa vain vedessä riittää. Karuissa kirkasvesisissä lammissa, erityisesti lähdelammissa, uposkasvien vyöhyke voi olla kymmenen metrin syvyydessäkin. Sameammissa uposkasveje on vain muutaman metrin syvyydessä.

Uposkasvien täytyy kasvaa aina riittävän syvällä, jotta talven jäät ja niiden liikkeet eivät vahingoita kasvia. Syvä vesi estää niitä myös joutumasta kuiville vedenpinnan laskiessa kuivan kesän aikana.

Varsinaisten uposkasvien lisäksi kokonaan veden alla kasvaa useita suurikokoisiksikin kasvavia leviä. Erityisesti viherlevät voivat kasvaa suurina paljain silmin havaittavina kasvustoina peittäen rantakiviä ja kallioita. Näistä tunnetuin on ahdinparta, jota tavataan sekä makeasta että murtovedestä. Yksivuotisena sen pitkät rihmastot ovat alkukesästä pieniä tupsuja, jotka kesän edetessä sitten peittävät rantakivet ja -kalliot kokonaan.

Ahdinparran seassa viihtyvät useat pieneliöt, koska tuuhea kasvusto on oiva suoja ja ravinnonlähde. Ahdinparran runsastumista pidetään rehevöitymisen ensimerkkinä, koska se viihtyy hyvin ravinteikkaassa, mutta hyvin virtaavassa vedessä. Myös eräät rahkasammaletkin voivat kasvaa syvällä kirkasvetisen järven pohjalla.

Tutustu uposkasveihin.