Muusa ehdottaa
Kuuntele Vivaldin musiikkia!
Kuuluisin Vivaldin sävellys on Neljä vuodenaikaa. Se on neljän viululle ja jousiorkesterille sävelletyn konserton sarja. Jokainen konsertto koostuu kolmesta osasta. Osat ovat kevät, kesä, syksy ja talvi.
Vivaldi sävelsi monta konserttoa orpokodissa kasvaneelle Anna Maria della Piètalle. Anna Mariasta tuli todella taitava viulisti ja hän olikin 1700-luvun alun taitavimpia soittajia. Lopulta hän meni myös töihin samaan orpokotiin, jossa oli kasvanut. Siellä hän jatkoi Vivaldin työtä. Vivaldin Anna Maria della Piètalle säveltämiä konserttoja on yhteensä 28.
Vivaldi sävelsi paljon muutakin kuin konserttoja. Kirkollista musiikkia esimerkiksi ja oopperoita.