Luonnossamme on useita merkkejä siitä, että maamme on ollut aikanaan suurelta osin veden peitossa. Monet nykyiset mäet ja vaarat olivat aikoinaan merestä pilkistäviä saaria ja luotoja.

Sulavesien kerrostamaa hienoa ainesta on kertynyt mäkien ja harjujen välissä oleviin painanteisiin ja saanut aikaan laaksosavikoita. Ja sama jatkuu yhä edelleen. Oheisen kuvan jokilaaksossa Hämeessä savea on kymmenien metrien paksuinen patsas. Kyse on vanhasta merenpohjasta.

Pienet luodot liittyvät toisiinsa ja kasvavat saariksi ja saaret vastaavasti liittyvät mantereeseen. Perämeren suurin saari, Hailuoto, on tästä hyvä esimerkki.

Laivaväylien mataloituminen ja uusien karien ilmaantuminen aiheuttavat ongelmia laivaliikenteelle. Väyliä joudutaan ruoppaamaan, merikarttoja uusimaan ja jopa siirtämään satamia katoavan meren perässä, kuten esimerkiksi Porissa on jouduttu tekemään.

Maankohoamisen myötä Suomen pinta-ala kasvaa vuosittain seitsemän neliökilometrillä. Samalla Perämerestä muodostuu järvi, kun noin kahden tuhannen vuoden päästä Merenkurkun kohdalla maa on kohonnut merenpinnan yläpuolelle.

Pohjanmaan rannikko siirtyy kauemmas merelle ja nykyisistä merenrantakaupungeista tulee sisämaakaupunkeja. Esimerkiksi alun perin merenrannalle syntynyt Ulvila on tätä nykyä syvällä sisämaassa. Monet sisävesistömme ovat myös kuroutuneet irti merestä maan kohotessa.

Ne eläinlajit, jotka ovat sopeutuneet suolaisen veden muutoksesta makeaan, ovat jäänne-eläimiä eli reliktejä. Tällaisia ovat mm. saimaannorppa ja härkäsimppu. Ja niiden kasvien ja eläinten fossiilisia jäännöksiä, jotka eivät tähän muutokseen sopeutuneet, löytyy nykyistä merenpintaa paljon ylempää.


Härkäsimppu elää Itämeressä mutta myös Ruotsin ja Suomen eräissä järvissä. Järvipopulaatiot ovat reliktejä: Ne ovat jääneet loukkuun järveen, kun merenlahti on kuroutunut irti merestä maankohoamisen seurauksena.

Pohjanmaan jokien tulviminen tulee vielä pahenemaan maankohoamisen seurauksena. Jokien virtaus tulee entisestään hidastumaan, koska niiden lasku-uomat luoteessa kohoavat nopeammin kuin yläjuoksun alue. Näin jokien vietto on loiventunut ja tulvariski kasvanut. Lisäksi Suomen maankamara tulee ajan kuluessa yhä enemmän kallistumaan kohti kaakkoa. Tämä nostaa järvialtaidemme vesien pintaa Suomen kaakkoisosissa ja laskee luoteisosiemme järvien pintaa.

Suomen kallistuminen kaakkoon on muuttanut monien jokien virtaussuuntaa. Esimerkiksi Päijänteen vedet laskivat ennen Pohjanlahteen, mutta noin 6 000 vuotta sitten vedet alkoivat purkautua kohti etelää. Nykyään Päijänteen vedet laskevat Kymijoen kautta Suomenlahteen.

Jääkauden päätyttyä rannikkoamme ovat huuhdelleet vuoroin makea ja suolainen vesi. Näiden Itämeren muinaisten meri- ja järvivaiheiden aallot ovat muokanneet harjujemme, vaarojemme ja mäkiemme rinteitä muodostamalla niille muinaisrantoja. Aallot ovat pyöristäneet kiviä sekä kasanneet muinaisille rannoille hiekkavalleja.

Joskus aallot ovat huuhtoneet rannalta hienommat maa-ainekset pois jättäen vain kivikon jäljelle. Tällöin puhutaan pirunpellosta. Maankohoamisen seurauksena näitä muinaisrantoja löytyy tänä päivänä jopa yli 200 metrin korkeudelta.


Turun Nunnavuoren pirunpelto. Pirunpelto on noin 60 metrin korkeudella merenpinnasta. Se on syntynyt noin 7 500 vuotta sitten Ancylusjärven huuhtoessa kivikkoa.

Maankohoaminen: Merenkurkun saaristo