Klarinetti kehitettiin vasta huilun, fagotin ja oboen jälkeen 1700-luvun vaihteessa. Klarinettiin, kuten kaikkiin puupuhaltimiin, tarvittiin lisää mahdollisuuksia. Niinpä sekin sai aluksi kaksi läppää koneistokseen, sitten viisi ja kuusi kunnes niitä lopulta oli kolmetoista kappaletta. Tällainen kolmentoista läpän klarinetti oli käytössä yli sata vuotta.

Klarinetti valmistetaan kovasta puusta, mutta harjoitussoittimet ovat yleensä muovisia. Soitin kootaan viidestä osasta. Osat ovat alhaalta luetellen kaikusuppilo, alakappale, yläkappale, päärynä ja suukappale. Ylä- ja alakappaleessa ovat klarinetin läpät. Klarinetin suukappaleeseen liitetään lehdykkä, joka aluksi oli suukappaleen yläpuolella. Nopeasti havaittiin paremmaksi soittaa siten, että lehdykkä oli suukappaleen alapuolella soittajan alahuulta vasten.

Klarinetti on musiikillisesti taipuisa soitin soittaa. Taitava soittaja pystyy sillä monenlaisiin korukuvioihin ja äänen juoksutuksiin. Klarinetin ääniala on myös laajempi kuin minkään muun puupuhaltimen, joskin sen ääni muuttuu melkoisesti siirryttäessä äänirekisteristä toiseen: korkeat äänet ovat aivan eri kuuloisia kuin matalat. Klarinetin erilaisia sointeja ovat sekä soittajat että säveltäjät osanneet käyttää hyväkseen. Usein soittaja kuitenkin yrittää häivyttää rekisterien väliset erot soitossaan.

Klarinetilla on ohuen ruokolehdykän ansioista mahdollista myös soittaa hyvin hiljaisia pianissimoita ja voimakkaita fortissimoita!