Kuka on "normaali"?

Raamatun luomiskertomuksessa kuvataan, miten Jumala loi maan tomusta ihmisen, miehen ja naisen, ja puhalsi häneen elävän hengen. Ihminen on siis fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Fyysisenä olentona olemme kaikki ruumiillisia – meillä on keho, joka asettaa toiminnallemme mahdollisuuksia ja rajoitteita. Psyykkinen puolemme tarkoittaa kaikkea ajatteluun, tunteisiin ja luonteeseen kuuluvaa. Olemme myös sosiaalisia, eli meillä on suhteita toisiin ihmisiin ja olemme vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Kehoamme ja mieltämme ei ole tehty kestämään loputtomiin sairauksia tai tapaturmia. Jo ennen syntymää on mahdollista, että lapsi kehittyy erilaiseksi kuin vauvat yleensä. Millainen ihminen on siis normaali? Jotkin kehityksessä tapahtuvat poikkeamat voivat johtaa näkyviin lieviin tai hankaliin poikkeamiin. Yksi esimerkki tästä on Downin syndrooma – kehityksen poikkeama, joka näkyy ulkonäössä ja saattaa vaikuttaa eri tavoin ihmisen fyysisiin ja psyykkisiin taitoihin. Kehityksessä tapahtuvien poikkeamien lisäksi ihminen saattaa syntyä sokeana tai kuurona, tai kädet tai jalat eivät toimi tavallisesti. Ihminen saattaa myös sairastua henkisesti. Etenkin masennus on tuttu suurelle osalle meistä joko omakohtaisena kokemuksena tai tuttavien kautta.

Hankalistakin ongelmista huolimatta jokainen ihminen voi elää täysipainoista elämää. Joskus selviydymme ruumiin tai mielen takia vastaan tulevista haasteista itse, joskus taas tarvitsemme muiden apua. Erilaiset apuvälineet ja tukipalvelut auttavat apua tarvitsevia. Silti erityisen tärkeää on, että tukea tarvitsevan ihmisen ympärillä kaikki lähimmäiset osaavat auttaa tarvittaessa.

Mieti uudelleen alussa esitettyä tilannetta itsestäsi pyörätuolissa. Millaisissa tilanteissa toivoisit apua ja milloin taas et? Kenen toivoisit auttavan sinua?