Taolainen elämäntapa

Taolaisuudessa tärkeää on vaatimattomuus ja koruton elämä. Ihmisen tulee miettiä, pohtia ja kuunnella omaa sisintään, jotta hän osaa suuntautua ulospäin myös muihin. Ihmisen ei pidä arvostaa maallista omaisuutta. Taolaiset papit auttavat ihmisiä elämässä erilaisten loitsujen ja rituaalien avulla, jolloin he pyrkivät tarjoamaan heille terveyttä ja pitkää ikää. Samalla he karkottavat pahat voimat pois.

Taolaiset papit käyttävät toisinaan Feng shui -ennustustekniikoita. Feng shuissa pyritään löytämään rakennetun ympäristön tasapaino sancain (kolme aarretta) eli taivaan, maan ja ihmisen avulla. Näin voidaan löytää kodille suotuisa paikka tai saadaan sisustettua koti tasapainoiseksi ja elämänvoimaa lisääväksi.

Terveyttä ja pitkää ikää tavoitellaan myös ravinnon avulla. Ravintoon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Erilaiset ruuat ja ruoka-aineet edustavat jinia ja jangia, joiden avulla säädellään kehon tasapainoa. Liha- ja maitotuotteet ovat jin-ruokia, kun taas kasvikset ja juurekset jang-ruokaa. Hyvän terveyden saavuttamiseksi perheissä myös uhrataan ruokaa: esimerkiksi aamulla maajumalille voidaan viedä teetä, keksejä ja suitsuketikkuja.

Maailmankaikkeuden sopusointua etsitään astrologiasta ja horoskoopeista. Perheenjäsenet voivat katsoa aamuisin horoskoopista, millainen päivä on tulossa. Matkalle lähtö voidaan myös ajoittaa horoskoopin korostaman suotuisan ajan mukaan. Myös monet länsimaalaiset uskovat kiinalaisiin horoskooppeihin.

Pitkäikäisyyden lisäksi ihminen tavoittelee kuolemattomuutta, johon pyritään ruumiillisten harjoitusten avulla. Akupunktion ja joogan tiedetään edistävän energioiden kiertokulkua kehossa ja siten ehkäisevän sairauksien syntyä. Akupunktiohoidoissa kehon akupunktiopisteisiin pistellään neuloja, jolloin ne muun muassa vähentävät kipuja. Jooga on mietiskelyn muoto, jossa mieli tyhjennetään kaikesta turhasta vaativien venytysten avulla. Perinteinen kiinalainen lääketiede onkin omaksunut monia taolaisuuden käytäntöjä osakseen. Menetelmät ovat levinneet ja saaneet suurta suosiota myös eri puolilla maapalloa.

Kungfutselaisen ja taolaisuuden mukaisen yhteiskunnan ero voidaan kiteyttää seuraavasti: kungfutselaisuus korostaa viisaiden hallitsijoiden valtayhteiskuntaa, kun taas taolaisuus perustaa oppinsa kansan rauhalliseen eloon mahdollisimman normaalissa tilassa, jopa ilman suuria sääntöjä.