”Uskonto on oopiumia kansalle”. Näin luonnehti kommunisti ja yhteiskuntakriitikko Karl Marx 1800-luvulla. Hänen mukaansa uskonto ei kykene ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmia, koska uskonnot lupaavat palkinnon vasta tuonpuoleisessa. Uskontokriitikkoja on ilmestynyt paljon hänen jälkeensäkin. 1900-luvun loppupuolella monet tutkijat väittivät uskonnon katoavan vähitellen maailmasta, koska tieteen uskottiin vähitellen syrjäyttävän sen. Puhuttiin maallistumisesta, sekularisaatiosta.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan uskonnon asema on tutkimusten mukaan jopa vahvistunut länsimaissa viime vuosikymmenien aikana. Uskonto on jatkuvasti esillä mediassa. Uskonnon muoto on tosin muuttunut. Jumala ja rukous ovat edelleen tärkeitä monille, mutta eri tavalla kuin esimerkiksi maan valtauskonto tai kirkko opettavat. Tieteen edistymisestä huolimatta nykyihminenkin etsii uskonnosta vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin.

Uskonnon muodon muutoksesta kertoo se, että kirkoissa tai uskonnollisissa tilaisuuksissa käydään yhä harvemmin. Uskonnolliset perinteet pitävät silti pintansa. Esimerkiksi jouluisin kirkot täyttyvät. Vakavien kriisien yhteydessä sytytetään kynttilöitä ja mennään kirkkoon hiljentymään.

Uskonto on merkittävä osa yhteiskunnan kulttuuriperimää. Iltarukous on edelleen sukupolvien jatkama perinne monessa kodissa. Joku kiireen ja stressin keskellä elävä nykyihminenkin haluaa kokea sisäistä rauhaa viettämällä viikonlopun retriitin tai luostarin hiljaisuudessa. Pyhiinvaellukset vetävät monien uskontokuntien edustajia puoleensa, ja yhä useampi suomalainen matkaa Espanjan Santiago De Compostelan kuuluisalle vaellusreitille.

Kaikkialla missä on ihmisiä, on myös uskontoa. Näin on ollut aina. Esimerkiksi Venäjällä, Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, uskonnot ovat saaneet toimintavapaudet ja lähteneet uuteen nousuun. Uskonnon merkitys historiasta nykyaikaan näkyy ympärillämme muun muassa musiikissa, taiteessa, urheilussa ja arkkitehtuurissa.