Nuoret eivät saa tehdä haitallista tai vaarallista työtä
Työsuojeluviranomaisella on oikeus antaa määräämillään ehdoilla lupa teettää kiellettyjä töitä 16-vuotiaan nuoren osalta, jos se on välttämätöntä nuoren ammatillisen kehityksen kannalta, sillä ehdolla, että nuori työskentelee kokeneen ja ammattitaitoisen henkilön valvonnan alaisena ja että asetuksen tarkoitus on muulla tavoin riittävästi varmistettu.
Esimerkkiluettelo nuorille työntekijöille (16-17 -vuotiaille) vaarallisista töistä on sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (188/2012). Luettelossa mainittuja töitä saa tehdä vain poikkeustilanteissa. Poikkeustilanne edellyttää, että suojelutekniikalla tai muuten on huolehdittu siitä, ettei nuoren työntekijän käyttöön tarkoitetuista laitteista ja aineista taikka työolosuhteista ole hänen henkilökohtaiset olosuhteensa huomioon ottaen erityistä tapaturman tai terveyden vaurioitumisen vaaraa.
Ennakkoilmoitus vaarallisen työn teettämisestä
Ennen vaarallisen työn aloittamista työnantajan tai, jos kysymyksessä on koulutukseen liittyvä työ, koulutuksen järjestäjän on yhteistoiminnassa työnantajan kanssa tehtävä siitä ilmoitus asianomaiselle työsuojeluviranomaiselle. Ilmoitusta on täydennettävä, jos turvallisuuteen vaikuttavat olosuhteet muuttuvat olennaisesti työn aikana.
Ilmoituksen tulee sisältää seuraavat työpaikan sopivuutta vaaralliseen työhön osoittavat tiedot työntekijöistä, suunnitellusta työstä ja työpaikalla vaaran torjumiseksi tehdyistä toimenpiteistä:
- työntekijäryhmän tai työntekijän yleinen valmius aiottuun työhön
- vaarojen selvittäminen ja arviointi
- kemiallisille, fysikaalisille ja biologisille vaaratekijöille altistumisen luonne ja kesto
- työvälineiden valinta ja turvallinen käyttö
- poikkeukselliset työajat ja niiden perusteet
- opastuksen ja ohjauksen järjestäminen
- muut työturvallisuutta varmistavat toimenpiteet.
Ilmoituksen voi tehdä täyttämällä lomakkeen: ILMOITUS 16-17 vuotiaiden nuorten työntekijäin käyttämisestä vaaralliseen työhön (täytettävä ja tulostettava pdf-tiedosto 170 kt)