Toisen asteen ammatilliset tutkinnot
Uuden ammattikoulutuksen tavoitteena on saada opiskelijat valmistumaan ammattiinsa nopeasti ja joustavasti. Aiempi osaamisesi otetaan huomioon ja se saattaa lyhentää opiskeluaikaasi huomattavasti. Kaikkien alojen ammatilliset perustutkinnot ovat 180osp: n laajuisia ja kestävät yleisimmin kolme vuotta. Opiskeluajan pituus riippuu opiskelijan valinnoista, aiemmin hankitusta osaamisesta, aiemmista opinnoista ja työkokemuksesta. Voit edetä opinnoissa itsellesi sopivimmalla tavalla. Vapaus suunnitella opintoja itsenäisesti kasvaa, mutta samalla myös vastuu lisääntyy. Opinnot edellyttävät lisääntyvässä määrin itseohjautuvuutta. Määrittelet itse omat tavoitteesi, reitin ja aikataulun. Hyödyllistä on suunnitella lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteet sekä opetella laatimaan realistinen ajankäyttösuunnitelma.
Jokainen opiskelija laatii yhdessä opettajan kanssa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS). Siihen kirjataan mm. aiemmin hankittu ja vielä puuttuva osaaminen sekä se, mitä ohjausta ja tukea tarvitset. Suunnitelman laatimiseen voi osallistua myös työelämän edustaja.
Ylioppilaspohjaiset tutkinnot ovat pääasiassa kaksivuotisia. Kukin ala sisältää perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin voi hakeutua, kun on 3-5 vuotta työkokemusta alalta tai vastaavat taidot.
Kukin tutkinto sisältää yhden tai useamman koulutusohjelman tai osaamisalan. Kukin koulutusohjelma tai osaamisala kouluttaa yhteen tai useampaan tutkintonimikkeeseen.
Ammatillisia tutkintoja on 1.8.2018 alkaen 43kpl. Tutkinnot ovat aiempaa laaja-alaisempia. Ammatillisen koulutuksen rakenne uudistuu 1.1.2018 alkaen. Ammatillisessa koulutuksessa on jatkossa seuraavat kymmenen koulutusalaa, joihin kuuluu ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja.- Kasvatusalat (kasvatus- ja ohjausala, liikenneopettajan erikoisammattitutkinto)
- Humanistiset ja taidealat (käsityöt, musiikki, sirkus, tanssi, teatteri
- Yhteiskunnalliset alat (tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto)
- Kauppa ja hallinto (liiketoiminta, yrittäjyys, johtaminen)
- Luonnontieteet (luonto ja ympäristö)
- Tietojenkäsittely ja tietoliikenne (ICT)
- Tekniikan alat
- Kone-, prosessi-, energia- ja sähkötekniikka (autoala, kone- ja tuotantotekniikka, sähkötekniikka)
- Materiaali- ja prosessitekniikka (elintarvikeala, materiaalitekniikka, tekstiili- ja vaatetustekniikka)
- Maa- ja metsätalousalat (hevostalous, maatalous, metsäala, puutarha-ala)
- Terveys- ja hyvinvointialat (sosiaali- ja terveysala, hyvinvointi)
- Palvelualat
- Kuljetuspalvelut (kuljetusala, logistiikka, merenkulku)
- Turvallisuuspalvelut (palo, pelastus ja nuohous, poliisiala, vartiointi)
Tutkintoihin sisältyy ammatin perusasioiden osaamisen lisäksi, yrittäjyyden opiskelua ja harjoittelua, asiakaspalvelua, markkinointia, taloushallintoa ja viestintää. Työpaikoilla opiskelet alaa sekä teoriassa että käytännössä koulutussopimuksen avulla, voit suorittaa tutkinnon osan tai koko tutkinnon myös oppisopimuksella, jolloin siitä maksetaan palkkaa.
Lähde: www.opintopolku.fi. Opintopolun sivuilta voi tutustua eri koulutusaloihin sivulla olevien linkkien kautta.
Ammatilliseen koulutukseen ja lukioon hakeudutaan pääsääntöisesti perusopetuksen päättövaiheessa valtakunnallisen yhteishaun kautta. kts. www.opintopolku.fi.