6. Puutarhakasvit ja kasvatusharrastus

Marjapensaat

Mustaviinimarja eli mustaherukka on yleinen puutarhan pensas.

Mustaviinimarjan pensaita voi lisätä puutarhaan kasvullisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pensaan yhdestä oksasta voi kasvattaa uuden pensaan.

Ensin peitetään pensaan oksa maahan esimerkiksi kuukaudeksi. Tänä aikana oksaan kasvavat juuret. Kun leikkaa oksan irti emopensasta ja istuttaa sen uuteen paikkaan, saadaan puutarhaan vähitellen uusi pensas! Metsässä muun muassa haapa leviää tällä tavoin: juuren haaroista kasvaa uusia puita.

Punaherukkaa eli punaviinimarjaa kasvatetaan myös monissa puutarhoissa. Punaherukat maistuvat myös rastaille!

Marjoista puristetaan mehua, tai niitä säilötään hillona. Marjat sisältävät paljon välttämätöntä c-vitamiinia.

Karviaismarja on monen mielestä parhainta tuoreena. Karviaismarjojen poiminnassa pitää varoa teräviä piikkejä.

Monissa puutarhoissa kasvatetaan vadelmia ja nykyisin jopa mustikoita. Ne ovat luonnonvaraisista kasveista kehitettyjä eli jalostettuja lajikkeita.

Jalostuksen ansiosta esimerkiksi puutarhavadelmat ovat paljon suurempia kuin luonnosta poimitut vadelmat.

Kuva: 1. mustaherukka, 2. punaherukka, 3. karviaismarja.

Peruna

Perunan sanotaan pelastaneen eurooppalaiset moneen kertaan nälänhädästä. Peruna on edelleen yksi maailman tärkeimmistä ruokakasveista. Sitä syödään keitettynä, paistettuna ja muhennoksena. Monet pitävät perunoista tehdyistä paistetuista "ranskanperunoista" tai "sipseistä".

Perunasta syödään sen mukuloita. Mukula on juuren turpea osa, jossa on paljon tärkkelystä.

Irronneesta mukulasta kehittyy uusi kasvi, joten peruna pystyy myös lisääntymään mukuloiden avulla. Kuitenkaan vanhaan perunamaahan ei jätetä perunoita talvehtimaan. Tästä syystä perunan viljelijät kylvävät maahan joka vuosi uudet mukulat.

Peruna on kotoisin Amerikasta. Suomessa peruna syrjäytti nauriin ravintokasvina parisataa vuotta sitten.

Lisätietoja saa Wikipediasta

Omenapuu

Omena on maamme yleisin hedelmäpuu. Se menestyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa. Suurimmat omenatarhat ovat Turun saaristossa.

Omenasta on jalostettu erilaisia lajikkeita, jotka kypsyvät eri aikoina, maistuvat erilaiselta ja säilyvät talven yli eri tavoin. Oletko kuullut sellaisista lajikkeista kuin punakaneli tai valkeakuulas?

Suotuisimmilla paikoilla voi olla omenapuiden lisäksi luumu-, kirsikka- ja päärynäpuita. Kuitenkin suurin suomalaisten syömistä hedelmistä tuodaan etelämpää, muun muassa Länsi-Euroopasta.

Miten omenapuu ja mehiläiset liittyvät yhteen?

Omenapuut kukkivat toukokuussa. Silloin kukissa vierailevat monet hyönteiset. Kaikkein runsaimpina kukasta kukkaan lentelevät mehiläiset.

Mehiläiset löytävät omenien kukat niiden vaaleiden terälehtien avulla.

Mehiläiset kuljettavat tietämättään kukasta toiseen siitepölyä eli pölyttävät kukkia. Tämä on välttämätöntä, jotta kukista alkaa kehittyä hedelmiä, omenia.

Miksi mehiläiset käyvät omenapuiden kukissa? Omenapuun kukkien mesi houkuttelee mehiläisiä. Mehiläiset keräävät mettä ja valmistavat siitä hunajaa toukille. Mehiläistarhaajat ottavat pesistä osan hunajasta omaan käyttöön.

Mehiläiset ovatkin ihmiselle tärkeitä hyötyeläimiä: ilman niitä ei olisi omenia eikä hunajaa!

Mitä puutarhassa tarvitaan?

Puutarhan perustamiseksi tarvitaan ravinteikasta, helposti muokattavaa maata. Kasvit kasvavat parhaiten kuohkeassa, tummassa mullassa.

Multa on suurimmaksi osin kuollutta kasviaineista. Siinä on esimerkiksi jo pieniksi hajonneita kasvien lehden kappaleita. Lisäksi mullassa on pieniä hiekan murenia. Kaupoissa myydään mullan lisäksi turvetta, joka on peräisin suosta.

Mullassa viihtyvät monet lierot, jotka tekevät maan sopivan kuohkeaksi puutarhan kasveille.

Kasvimaata on hyvä lannoittaa vuosittain. Lannoittamisessa maahan lisätään niitä ravinteita, joita kasvi on maasta ottanut kasvuaan ja lisääntymistään varten.

Lannoitteita myydään muun muassa rautakaupoissa. Lannoitteessa on esimerkiksi typpi- ja fosforiravinteita.

Tiivistelmä

  • Puutarhassa tarvitaan hyvä maaperä, vettä ja lannoitteita kasveille.
  • Peruna, marjapensaat ja omenapuut ovat puutarhan yleisiä kasveja.