Ensimmäisissä varsinaisissa polkupyörissä polkimet kiinnitettiin suoraan etupyörän akseliin. Ongelmia tuli, kun vauhti lisääntyi. Lopulta jalat eivät enää pysyneet polkimien vauhdissa. Ongelma on sama kuin lasten kolmipyörässä. Kun siinäkin vauhti kiihtyy, on parasta nostaa jalat polkimilta ilmaan.

Polkimet ja jalat saatiin hieman rauhoittumaan, kun etupyörä rakennettiin valtavan kokoiseksi. Vaikka vauhti oli kova pyörän ulkoreunalla, pyörän keskiössä eli polkimilla se oli vielä rauhallinen.

Tämän polkupyörän lempinimi on penny-farthing. Sehän muistuttaakin kahden euron ja viiden sentin kolikkoa peräkkäin. Penny-farthing-pyöriä käytettiin 1800-luvun lopulla. Niiden suosio ei ikinä kasvanut kovinkaan suureksi, sillä ajaminen oli haastavaa. Jopa pyörän selkään nouseminen vaatii taitoa ja apujakkaran.