Havaintojen mukaan heikon vuorovaikutuksen välittäjähiukkasilla on massa. Standardimallissa vuorovaikutushiukkasten täytyy aina lähtökohtaisesti olla massattomia. Tämä ristiriita onnistuttiin selittämään Higgsin mekanismiksi kutsutulla matemaattisella mallilla. Malli kehitettiin 1960-luvun lopulla selittämään havainnot, ja lisäksi se ennusti Higgsin hiukkasen olemassaolon. Tämän hiukkasen löytyminen v. 2012 oli vahva todiste Higgsin mekanismin puolesta ja viimeinen oleellinen standardimallista puuttunut palanen. Higgsin hiukkasen löytämiseksi koko tiedeyhteisö teki vuosikymmenten työn rakentaen Sveitsin ja Ranskan rajalle yhden ihmiskunnan suurimmista laitteistoista, LHC-hiukkaskiihdyttimen. Hiukkasen löytyminen oli mediatapahtuma, joka nousi ykkösuutiseksi ympäri maailmaa.

Higgsin mekanismin tarkastelu sisältää vaativia matemaattisia yhtälöitä. Higgsin mekanismia voidaan lähestyä analogioiden kautta. Hiukkasfyysikot ja lukio-opettajat äänestivät v. 1993 opettavaisimmaksi analogiaksi valon käyttäytymisen väliaineessa. Fotonit ovat tunnetusti massattomia ja liikkuvat vakionopeudella. Väliaineessa, esim. lasissa, valo kuitenkin vuorovaikuttaa väliaineen kanssa. Väliaineessa valo etenee pienemmällä nopeudella kuin tyhjiössä. Ero valonnopeuteen tyhjiössä riippuu valon taajuudesta, joten eri fotonit käyttäytyvät väliaineessa eri tavoin. Tämä näkyy esim. valkoisen valon hajoamisena sateenkaaren väreihin prismassa. Higgsin mekanismissa koko maailmankaikkeuden täyttää Higgsin kenttä, jota voidaan verrata lasiin. Eri hiukkaset vuorovaikuttavat Higgsin kentän kanssa eri tavoin, samoin kuin eritaajuiset fotonit lasin kanssa. Hiukkasen ja Higgsin kentän välinen vuorovaikutus ilmenee hiukkasen massana: mitä voimakkaampi vuorovaikutus on, sitä suurempimassaisena hiukkanen näyttäytyy.