Kaasupurkausputki on valaistuslaite, jonka sisällä oleva kaasu emittoi näkyvää valoa. Purkausputkia alettiin käyttää kaupunkien mainosvaloissa 1920-luvulta alkaen. Tyypillinen käytetty kaasu oli neon, joten valoja kutsuttiin usein neonvaloiksi, vaikka putkissa käytetiin muitakin kaasuja. Muut kaasut tai yhdisteet tuottavat erilaisia värejä. Esimerkiksi argon tuottaa sinistä valoa.

Huoneenlämpötilassa neon on väritöntä kaasua. Kun neonputken päiden välille kytketään suuri jännite, putkeen syntyy voimakas sähkökenttä. Se kohdistaa elektroneihin voiman, joka irrottaa niitä atomiytimistä. Jännitteen on oltava tuhansia voltteja, koska elektronit ovat sitoutuneet jalokaasuihin voimakkaasti. Kun irronneet elektronit alkavat siirtyä kohti putken plusnapaa, sähkökenttä keskellä putkea heikkenee ja osa irronneista elektroneista liittyy takaisin neonioneihin. Syntyy viritystilassa olevia neonatomeja, ja viritystilan purkautuessa vapautuu energiaa punaisena valona. Sopivalla jännitteellä muodostuu tasapainotila, jossa neonatomeja ionisoituu yhtä nopeasti kuin elektroneja liittyy takaisin neonioneihin, ja lamppu tuottaa valoa tasaisesti. Kaikki energia ei vapaudu näkyvänä valona, vaan neonvaloissa syntyy runsaasti lämpöä.

Katodisädeputki on putki, jossa tuotetaan elektronisuihku. Katodisädeputken toiminta on neonvalon kaltainen, mutta putki on tyhjä. Elektronit irrotetaan katodilta eli jännitteen negatiiviselta navalta. Irrottaminen tapahtuu kuumentamalla katodimateriaalia. Irronneet elektronit kulkeutuvat kohti anodia eli jännitteen positiivista napaa. Elektronien saama liike-energia ja nopeus riippuvat jännitteestä.

​[[$ \quad E_k=QU $]]​

Syntynyttä elektronisuihkua voidaan ohjata sähkö- ja magneettikenttien avulla. Katodisäde on tyhjiössä näkymätön, mutta osuessaan aineeseen se voi synnyttää näkyvää valoa. Kuvan katodisädeputkessa on levy, jonka pinta on fluoresoiva. Elektronisuihku tuottaa siihen näkyvän jäljen. Etualalla oleva magneetti aiheuttaa elektronien radan kaareutumisen.



Katodisäteiden tutkiminen johti elektronin löytämiseen 1897, kun J.J. Thomson tutki katodisäteen rataa sähkökentässä. Thomson löysi hiukkasen, jonka massa oli yksi kahdestuhannesosa vedyn massasta. Katodisädeputkea voidaan käyttää tarkoituksiin, johon tarvitaan suurienergisiä elektroneja. Eräs käyttökohde on elektronimikroskooppi.