Oppivelvollisuus UKK (malli paikallisista tarkennuksista)

Kauanko oppivelvollisuus yleensä kestää?
Tavallisesti oppivelvollisuus, ellei oppilas selvitä oppimäärää nopeammin, kestää 10 vuotta eli sen vuoden loppuun, kun hän täyttää 17 vuotta. Käytännössä on siis mahdollista jäädä kerran luokalleen tai saada vuosi lykkäystä.

Pidentääkö koulun alkamisen lykkäys oppivelvollisuutta?

Tulee huomata, että oppivelvollisuus ja perusopetuksen aloittaminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka perusopetuksen alkua lykätään, ei oppivelvollisuus siitä muutu mitenkään.

Kuuluuko kymppiluokka oppivelvollisuuteen?
Tulee huomata, että niin sanottu kymppiluokka ei liity oppivelvollisuuteen, sillä se ei enää ole perusopetusta vaan lisäopetusta ja se vaatii oppilaalta perusopetuksen päättötodistuksen.

Milloin oppivelvolisuuden pidentämispäätös tulisi tehdä?
Ihanteellisessa tapauksessa pidennyspäätös tehdään ennen viskarin* alkua ja yleensä viimeistään viskarin tai esiopetuksen aikana, joten alla oleva ohje koskee vain oppilasta, jolle päätös tehdään perusopetuksen aikana. Muiden tapausten ohjeet löytyvät esiopetuksen opetussuunnitelmasta.

*) Viskari = viisivuotiaan syyslukukaudella alkava päivähoito.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä