Koulukohtaiset kurssit

Koulukohtaiset kurssit

SAB29 Saksan kesävaihtokurssi

Saarijärven lukion saksan opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa koulukohtaisena soveltavana kurssina opiskelijavaihdon kurssi. Opiskelija on kesäkuukauden vaihdossa Saksassa, asuu siellä
saksalaisessa perheessä ja käy isäntäperheen suunnilleen samanikäisen nuoren kanssa samaa koulua.

Vaihdon aikana hän voi kirjoittaa saksankielistä "vaihtopäiväkirjaa" tai blogia. Suomen kouluun palattuaan hän täydentää kurssisuoritustaan esimerkiksi kirjoittamalla Saksan kokemuksistaan artikkelin paikallislehteen tai kertomalla niistä muille saksanopiskelijoille, vanhemmille tai jopa koko koulun väelle.

Kurssiin voi liittää myös isäntäperheenä toimimisen, kun syksyisin saapuu saksalaisia vaihto-oppilaita Suomeen.

Kurssista annetaan suoritusmerkintä.


SAB220 / RAB220 / VEB220 Muualla suoritettu kurssi
  • aineenopettaja ja opiskelija tarkastavat kurssin sisällöt yhdessä
  • kurssin hyväksyy lukion rehtori aineenopettajan esityksestä