Paikalliset kirjaukset
Keuruun yhteiskoulun lukion toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat teemat:
Oppiva yhteisö
- Edistetään kaikkien jäsentensä oppimista ja haastaa tavoitteelliseen työskentelyyn. Yhteisöllistä ja yksilöllistä oppimista vahvistavia käytäntöjä kehitetään suunnitelmallisesti.
- Toiminta on opiskelijalähtöistä vahvistaen opiskelijoiden omaa toimijuutta, kehitystä ja oppimista. Yksilöllistä oppimista tuetaan oppituntityöskentelyn lisäksi mm. aineopettajien tarjoamilla aine-opo -ratkaisuilla.
- Luodaan perustaa tulevaisuuden taidoille ja elinikäiselle oppimiselle.
- Luodaan toimintatapoja vuorovaikutukselle niin oppilaitoksen sisällä kuin kotien, muiden oppilaitosten ja koulutusasteiden sekä työ- ja yrityselämän kanssa.
- Luodaan mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen ja tiedon luomiseen sekä erilaisten opiskelu- ja tietoympäristöjen hyödyntämiseen digitalisaation keinoin.
Osallisuus ja yhteisöllisyys
- Edistetään kaikkien opiskelijoiden osallisuutta ja luodaan heille mahdollisuuksia osallistua oppilaitoksen päätöksentekoon ja toimintatapojen kehittämiseen. Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä rakentavia menettelytapoja kehitetään erityisesti yhteistyössä luottamusoppilaitten ja oppilaskunnan hallituksen kanssa.
- Opetuksessa hyödynnetään yhteistoiminnallisuutta ja tuetaan ryhmän sosiaalisten suhteiden muotoutumista.
Hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus
- Tuetaan opiskelijoiden ja yhteisön hyvinvointia sekä ilmapiirin kiireettömyyttä ja turvallisuutta.
- Vuorovaikutuksessa korostetaan avoimuutta, välittämistä ja keskinäistä arvostusta.
- Ohjaus ja opiskeluhuolto ovat oppilaitoksessa yhteinen tehtävä.
- Kiusaamista, häirintää, väkivaltaa, rasismia eikä syrjintää hyväksytä vaan niitä ennaltaehkäistään ja niihin puututaan.
- Opiskelijoita kannustetaan terveyttä, hyvinvointia ja oppimista edistävään sekä liikunnalliseen elämäntapaan.
Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus
- Ymmärretään kielten keskeinen merkitys oppimisessa ja vuorovaikutuksessa sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan sosiaalistumisessa.
- Jokaisella oppiaineella on tapansa käyttää kieltä, oma käsitteistönsä ja omat tekstikäytäntönsä. Jokainen opettaja on myös oppiaineensa kielen opettaja.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin