Liikunnan arviointi vuosiluokalla 8


Oppimisen arvioinnissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteita.

Palaute ja arviointi on aina luonteeltaan oppilaan oppimista ohjaavaa, kannustavaa, kehittävää, tukevaa. Palaute ja arvointi kohdistuvat oppilaan oppimiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen monipuolisella tavalla.

Palautteen ja arvioinnin tavoitteena on edistää oppimista realistisella tavalla ja siinä näkyy oppilaan suoriutuminen suhteessa tavoitteisiin.

Opintojen aikainen arviointi tapahtuu mm. jatkuvan havainnoinnin, itsearvioinnin ja jatkuvan näytön perusteella. Menetelminä käytetään esimerkiksi palautekeskustelua, taitokortteja-/ suorituskortteja, portfoliota, vertaisarviointia ja ryhmäarviointia. Riippumatta arviointimenetelmästä, arviointi on yksilöllistä ja luottamuksellista.

Numeroarviointi 8-luokkalaisille:
- MOVE-testi 8. luokalla, mutta mittausten tuloksia ei käytetä arvioinnin perusteena (www.Edu.fi/move)
- Arviointi perustuu liikunnan harrastuneisuuteen (Tahdon= asenne ja Toimin= aktiivisuus) koulussa ja liikuntataitoihin (Osaan)

Liikunnan arvosanan muodostuminen:

Liikunnan tietojen ja taitojen oppiminen 50 % numerosta
  • Havaintomotoriikka
  • Tasapaino- ja liikkumistaidot
  • Välineenkäsittelytaidot
  • Fyysisten ominaisuuksien arviointi- , ylläpito ja kehittäminen
  • Uimataito ja vedestä pelastautuminen

Työskentelytaitojen oppiminen 50 % numerosta

  • Aktiiviisuus
  • Turvallinen ja asiallinen toiminta
  • Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
  • Reilu peli ja vastuullisuus ryhmässä
  • Itsenäinen työskentely ja vastuu omasta toiminnasta

Oppilaan osaamisen tason määrittely tavoiteltavissa taidoissa:
- onnistuu aina (10)
-onnistuu melkein aina (9)
-onnistuu yleensä (8)
-onnistuu silloin tällöin (7)
-onnistuu joskus (6)
-osaa hyvin heikosti (5)
-ei osaa lainkaan (4)

Oppilaan työskentelyn ja toiminnan arviointi:
-erittäin yritteliäs ja aktiivinen aina, lajista ja tehtävästä riippumatta (10)
- yritteliäs ja aktiivinen aina, lajista ja tehtävästä riippumatta (9)
-yleensä yrittää parhaansa (8)
-silloin tällöin yritteliäs (7)
-joskus, mutta harvemmin yrittää parhaansa (6)
-ei jaksa olla aktiivinen ja yritteliäs, aiheettomia poissaoloja (5)
- ei osallistu toimintaan tunneilla (4). Sairaus ei ole aiheeton poissaolo.

Toiminnan arviointiin vaikuttaa korostetusti oppilaan suhtautuminen heikkouksien kehittämiseen eli hänelle vaikeisiin tai rankkoihin/ epämieluisiin tehtäviin ja harjoituksiin (motivaatiomittarit). Esimerkiksi fyysisen kunnon itsearvioinnin tueksi tehtävät mittaukset ovat motivaatiomittareita joillekin oppilaille.

-Fyysisten kunto-ominaisuuksien taso ei ole arvioinnin peruste


Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin