Johdonmukainen kokonaisuus

On tärkeää, että varhaiskasvatus, siihen kuuluva esiopetus sekä perusopetus muodostavat lasten kasvun ja oppimisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Laadukkaan kokonaisuuden lähtökohtana on, että opettajat sekä muu henkilöstö tuntevat oppimisen polun eri vaiheet, niiden keskeiset tavoitteet, ominaispiirteet ja käytännöt. Lasten kasvun tukemisen ja oppimisen sujuvuuden vuoksi siirtymävaiheet suunnitellaan ja niitä arvioidaan yhdessä luvussa 3.3 kuvatulla tavalla. Opetus- ja muu henkilöstö tekevät huoltajien kanssa yhteistyötä lasten oppimisen polun kaikissa vaiheissa. Tavoitteena on, että kunkin lapsen oppimisen polku varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja edelleen perusopetukseen jatkuu joustavasti lapsen tarpeista lähtevänä. Tämän varmistamisessa henkilöstön yhteistyön ja osaamisen suunnitelmallisella johtamisella esiopetusyksiköissä ja opetuksen järjestäjän tasolla on tärkeä merkitys.

Suurin osa Kinnulan lapsista tulee esiopetukseen varhaiskasvatuksesta, päiväkoti Silkkilinnasta. Osa lapsista tulee myös kotoa. Esiopetuksessa huomioidaan lasten erilaiset lähtökohdat ja oppimisvalmiudet panostamalla esiopetuksen alussa ryhmä- ja sosiaalisiin taitoihin. Oppimisvalmiuksia kartoitetaan esiopetusvuoden alussa opetuksen järjestämiseksi lasten ja ryhmän tarpeita vastaavalla tavalla.