Oppilashuoltoryhmät

Oppilashuollon kolme ryhmää

Opetuksen järjestäjä asettaa oppilashuollon ohjausryhmän ja yksikkökohtaiset oppilashuoltoryhmät. Yksittäistä lasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä. Jokaisella kolmella ryhmällä on omat tehtävät ja niiden perusteella määräytyvä kokoonpano. Kaikki oppilashuoltoryhmät ovat monialaisia, mikä tarkoittaa että ryhmässä on opetushenkilöstön lisäksi ikäryhmälle suunnattuja terveydenhoitopalveluja sekä psykologi- ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä sen mukaan kuin käsiteltävä asia edellyttää.

Oppilashuollon ohjausryhmä

Oppilashuollon ohjausryhmä vastaa opetuksen järjestäjäkohtaisen oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Sille asetetut tehtävät voi hoitaa myös muu tehtävään soveltuva ryhmä. Ohjausryhmä voi olla myös kahden tai useamman opetuksen järjestäjän yhteinen. Sama ryhmä voi olla myös useamman koulutusmuodon, kuten esi- ja perusopetuksen, yhteinen.

Yksikkökohtainen oppilashuoltoryhmä

Yksikkökohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa esiopetuksen oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Jos esiopetus järjestetään koulun yhteydessä, voi koulukohtainen oppilashuoltoryhmä toimia myös esiopetuksen oppilashuoltoryhmänä. Ryhmää johtaa opetuksen järjestäjän nimeämä edustaja. Opetuksen järjestäjä ja oppilashuollon palveluja tuottavat tahot päättävät yhdessä ryhmän kokoonpanosta, tehtävistä ja toimintatavoista. Oppilashuoltoryhmä voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. Ryhmän keskeinen tehtävä on yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen.

Asiantuntijaryhmä

Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen lapsen tai lapsiryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se esiopetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu[1]. Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. Asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseniksi ja muiden yhteistyötahojen tai lapsen läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää huoltajan suostumusta.

[1] Hallituksen esitys eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi 67/2013

Oppilashuoltoryhmät Jämsässä

Opetuksen järjestäjä asettaa oppilashuollon ohjausryhmän ja yksikkökohtaiset oppilashuoltoryhmät. Yksittäistä oppilasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä. Kaikki ryhmät ovat monialaisia eli opetushenkilöstön lisäksi ryhmässä on terveydenhuoltoa sekä psykologi- ja kuraattoripalveluita edustavia jäseniä sen mukaan kun käsiteltävä asia edellyttää.

Oppilashuollon ohjausryhmä vastaa opetuksen järjestäjäkohtaisen oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Yksikkökohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Yksikkökohtaista oppilashuoltoryhmää johtaa yksikön johtaja. Ryhmän kokoonpanosta, tehtävistä ja toimintatavoista päättää opetuksen järjestäjä yhdessä oppilashuollon palveluja tuottavien tahojen kanssa. Oppilashuoltoryhmän keskeinen tehtävä on yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen.
Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se opetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. Asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseniksi ja muiden yhteistyötahojen tai oppilaiden läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää oppilaan tai huoltajan suostumusta.

Jämsän kaupunki / monialaiset työryhmät

Jäsenet Tehtävät Kokoukset
Oppilashuollon ohjausryhmä opetusjohtaja
varhaiskasvatusjohtaja
lukiokoulutuksen edustus
koulupsykologien/kuraattorien edustus
sosiaalitoimen edustus
opiskeluterveyden huollon edustus
päihde- ja mielenterveystyön edustus
hyvinvointiasiantuntija
Kuhmoisten kunnan edustus
Jämsän ammattiopiston edustus
Kristillisen Kansanopiston edustus
yleinen suunnittelu
kehittäminen
ohjaus
arviointi
lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman päivittäminen
kouluterveyskyselyt
2-4 kertaa lukuvuodessa
Oppilashuoltoryhmä tulosyksikön johtaja esim. rehtori (puheenjohtaja)
koulupsykologi
kuraattori
kouluterveydenhoitaja
tarvittaessa koululääkäri
oppilaanohjaaja/opinto-ohjaaja
erityisopettaja/varhaiskasvatuksen erityisopettaja
tarvittaessa opetushenkilöä
tarvittaessa oppilaskunnan edustus
tarvittaessa huoltajien edustus
tarvittaessa muita asiantuntijoita
tulosyksikön opiskeluhuollon suunnittelu, kehittäminen ja arviointi,
terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja ongelmia ehkäisevä työ,
hyvinvointiin liittyvien kyselyjen tekeminen ja hyödyntäminen,
opetushenkilöstön konsultoiminen
kokousten määrät ja ajankohdat ilmoitetaan tulosyksikön lukuvuosisuunnitelmassa
Asiantuntijaryhmä
(oppilaitoksittain, yksittäisen oppijan asian)
Kootaan tapauskohtaisesti.
Ryhmässä esim. terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, oppilaan/opinto-ohjaaja, luokanvalvoja/ryhmänohjaaja tai keskeinen opettaja/ohjaaja, oppija ja/tai edustajansa. Ryhmä nimeää vastuuhenkilön, jolla kirjaamisvelvoite.

Oppija/oppijaryhmän tuen ja opiskeluhuollon tarpeen selvittäminen Kokoontuu tarvittaessa.