Esiopetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet Jämsässä ja Kuhmoisissa


  • Esiopetuksesta vastaa sivistystoimi. Sivistyslautakunta vahvistaa vuosittain esiopetuspäivät, jotka löytyvät Jämsän kaupungin nettisivuilta.
  • Lapsella on oikeus esiopetukseen (yhteensä 700 tuntia) ja osallistumisen tulee olla säännöllistä. Huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen. Poissaoloista sovitaan ryhmän henkilökunnan kanssa.
  • Jämsän kaupungilla on velvollisuus järjestää koko kunnan alueella asuville lapsille oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna esiopetusta. Pidennetyn oppivelvollisuuden lapsille esiopetus voi alkaa vuotta aiemmin.
  • Jämsässä esiopetusta järjestetään kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa. Esiopetusryhmiä on myös joissakin kouluissa. Kaikissa esiopetusta tarjoavissa yksiköissä noudatetaan Jämsän kaupungin esiopetussuunnitelmaa. Jokaiseen esiopetusyksikköön laaditaan oma lukuvuosisuunnitelma.
  • Esiopetuksen pedagoginen vastuu on lastentarhanopettajalla tai luokanopettajalla.
  • Esiopetuksen opetuskieli on suomi.
  • Esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus osallistua päivähoitoon.
  • Esiopetus on maksutonta 4 h päivässä ja siihen sisältyy ohjattu ateria.
  • Eskarin arki-materiaalin havainnointilomake toimii jokaisen lapsen omana esiopetussuunnitelmana.
  • Esiopetusikäiset kuuluvat lastenneuvolapalvelujen piiriin.

Kuhmoisissa:

  • Kuhmoisten kunnan velvollisuus on järjestää kunnan alueella asuville lapsille esiopetusta (yht. 700 h) oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna.
  • Pidennetyn oppivelvollisuuden lapsilla esiopetus voi alkaa vuotta aiemmin.
  • Esiopetuksesta vastaa sivistystoimi.
  • Lapsella on oikeus säännölliseen esiopetukseen ja huoltajan tulee huolehtia lapsen säännöllisestä osallistumisesta esiopetukseen.
  • Kuhmoisissa esiopetusta järjestetään Kuhmoisten yhtenäiskoulussa toimivassa esiopetusryhmässä.
  • Esiopetuksessa noudatetaan sekä Kuhmoisten kunnan esiopetussuunnitelmaa, että Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukuvuosisuunnitelmaa.
  • Esiopetuksen pedagoginen vastuu on lastentarhanopettajalla / esiopettajalla.
  • Opetuskielenä on suomi.
  • Esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus päivähoitoon.
  • Esiopetus on maksutonta 4h päivässä ja siihen sisältyy ohjattu ateria.
  • Jokaiselle lapselle laaditaan oma esiopetussuunnitelma Eskarin arki - materiaalin pohjalta.
  • Esiopetusikäiset kuuluvat lastenneuvolapalvelujen piiriin.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä