Kunnan OPS-sisältö

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu
  • Vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua voidaan järjestää millä tahansa Jämsän koululla yksilöllisesti, oppilaan tilanne huomioon ottaen. Yksittäisen oppilaan opiskelusta sovitaan oppimissuunnitelmassa.
  • Vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua voidaan myös järjestää oppilasryhmille, jolloin tarvitaan sivistyslautakunnan päätös ja opetuksen järjestäminen määritellään ko. koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Yhdysluokkaopetus
  • Jämsässä opetus järjestetään yhdysluokkaopetuksena Juokslahden, Koskenpään ja Länkipohjan kouluilla. Yhdysluokkaopetus toteutetaan ns. vuorokurssiopetuksena siten, että pariton vuorokurssi toteutetaan lukuvuonna, jonka päättävä vuosi on pariton. Vuorokurssilla opiskellaan joko parittomien tai parillisten vuosiluokkien oppisisältöjä kuitenkin niin, että kielissä, äidinkielessä ja matematiikassa opiskellaan oman vuosiluokan mukaisesti.
  • Opetus muilla kouluilla etenee pääsääntöisesti vuosiluokkiin sidottuna. Vuosiluokkiin sitoutumattomasta opetuksesta päätetään erikseen oppilasryhmän osalta sivistyslautakunnassa ja opetuksen järjestäminen määritellään ko. koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Yksittäisen oppilaan vuosiluokkiin sitoutumattomasta opetuksesta määritellään oppilaan oppimissuunnitelmassa.
Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus
  • Etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta järjestetään tarpeen mukaan ryhmille tai yksittäisille oppilaille. Etäopetuksen järjestämistavat kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.