Kunnan OPS-sisältö

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa määritellään alla olevista arvoista vuosittain painotettavat kokonaisuudet.

  1. Oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen

    • Oppilailta kysytään toiveita ja heidät otetaan mukaan koulun toiminnan suunnitteluun.

    • Kouluissa panostetaan oppilaskuntatyöhön, nuorten kannustamiseen ja vaikutusmahdollisuuksiin.

    • Oppilaat, vanhemmat ja opettajat antavat palautetta vuosittain järjestettävässä kyselyssä.

  2. Ihmisyys, sivistys, tasa-arvo ja demokratia

    • Tunne- ja turvataidot, itsesäätely, empatia, itsetuntemus. Vuoden 2015 Turvallinen toukokuu –teeman sisällöt osaksi tulevienkin vuosien toimintasuunnitelmia.

    • Kouluissa noudatetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaista velvoitetta nuorten kuulemisesta heitä koskevassa päätöksenteossa.

  3. Kulttuurinen moninaisuus rikkautena

    • Kouluissa opetetaan kulttuuritaitoja ja pyritään järjestämään erilaisia teempäiviä ja –viikkoja yhteistyössä eri järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.

    • Kouluja kannustetaan osallistumaan kansainväisiin projekteihin.

  4. Kestävän elämäntavan välttämättömyys

    • Kestävä elämäntapa osaksi koulujen arkea, esim. roskien lajittelu, kierrätys, oman ympäristön siisteydestä huolehtiminen, energia-agentit, kierrätysmateriaalien käyttö.

    • Rohkaistaan kouluja järjestämään aiheeseen liittyviä teemapäiviä.