B1-ruotsin sisällöt vuosiluokalla 7
S1 Kasvu kultuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
Tehdään ja raportoidaan havaintoja pohjoismaisista kielenkäyttöympäristöistä, Suomen, Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kulttuurin ominaispiirteistä sekä Pohjoismaita yhdistävistä tekijöistä. Havainnoidaan suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroja sekä verrataan ruotsin kieltä oppilaiden aiemmin opiskelemiin kieliin. Käytetään sellaisia kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita kielten välisessä vertailussa ja ruotsin kielen opiskelussa.
Käytetään erilaisia opiskelustrategioita, oppimateriaaleja ja oppimisympäristöjä tehokkaasti ja opiskelumotivaatiota vahvistavalla tavalla. Käytetään itsenäiseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ja kriittiseen tiedonhankintaan ohjaavia toimintatapoja. Harjoitetaan vuorovaikutustaitoja ja rohkaistaan oppilaita monipuoliseen kielen käytön harjoittamiseen erilaisissa tilanteissa.
S3 Kehittyvä kielitaito: taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
Sisältöjä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta ruotsin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus ja oppilaiden kiinnostuksen kohteet. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä. Harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

- Opitaan ymmärtämään suomenruotsalaisuus osana suomalaista kulttuuria
- Hyödynnetään kotikansainvälisyyttä
- Tutustutaan Pohjoismaihin ja pohjoismaisiin kieliin, opitaan arvostamaan eri kulttuureita
- Vertaillaan eri opiskeltavia kieliä sekä äidinkieltä ruotsin kielen kanssa
Käytetään erilaisia opiskelustrategioita, oppimateriaaleja ja oppimisympäristöjä tehokkaasti ja opiskelumotivaatiota vahvistavalla tavalla. Käytetään itsenäiseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ja kriittiseen tiedonhankintaan ohjaavia toimintatapoja. Harjoitetaan vuorovaikutustaitoja ja rohkaistaan oppilaita monipuoliseen kielen käytön harjoittamiseen erilaisissa tilanteissa.
- Työskennellään tavoitteellisesti niin itsenäisesti kuin ryhmässä
- Harjoitellaan Itsearviointia ja vertaisarviointia
- Rohkaistaan oppilasta käyttämään kehittyvää kielitaitoa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja omissa tuotoksissa
- Hyödynnetään erilaisia viestintävälineitä ja mediaa tiedon hankinnassa (TVT-taidot)
S3 Kehittyvä kielitaito: taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
Sisältöjä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta ruotsin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus ja oppilaiden kiinnostuksen kohteet. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä. Harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.
- Käytetään monipuolisesti oppimateriaaleja; autenttisuus on tärkeällä sijalla
- Harjoitellaan monipuolisesti erilaisia viestintätilanteita
- Paljon suullista viestintää, ääntämisen ja intonaation harjoittelua
- Harjoitellaan kohteliaita, kielelle tyypillisiä ilmaisutapoja
- Opitaan, kerrataan ja syvennetään perusrakenteita