Kasvan ja kehityn Äänekoskella

Liikunta
Esiopetuksessa noudatetaan valtakunnallisia päivittäisen liikunnan suosituksia. Äänekoskella on esiopetuksen oma liikuntasuunnitelma, jossa tulevat esille esimerkiksi uimakoulu-, hiihto- ja luistelujärjestelyt. Suunnitelmassa huomioidaan myös yhteistyö eri urheiluseurojen kanssa.

Lapset ovat mukana yhteisten liikuntatuokioiden suunnittelussa ja toteutuksessa kykyjensä ja taitojensa mukaisesti. Oppimisympäristöä rakennetaan tukemaan omaehtoista liikkumista.

Ruokaan liittyvä osaaminen
Äänekoskella pidetään tärkeänä, että ruokailutilanteet sujuvat hyvässä ja miellyttävässä ilmapiirissä. Lapsen asitikokemuksia ruoasta ei pidetä oikeana tai vääränä, vaan heitä rohkaistaan kertomaan mielipiteensä ruoasta, ruoka-aineista ja ruokailusta. Lapsia kannustetaan omatoimiseen ruokailuun, jossa he saavat itse säännöstellä annoskokonsa oman tarpeensa mukaisesti. Ruokailussa opetellaan hyviä pöytätapoja, ja aikuiset ruokailevat lasten kanssa esimerkkiruokailijoina.

Kohtuullinen kuluttaminen
Kestävän kehityksen suunnitelma tehdään yhdessä perusopetuksen kanssa.

Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus
Esiopetuksessa painotetaan sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen sekä tunnetaitojen opettelua. Hyvät tavat sekä yhteisten sääntöjen noudattaminen kuuluvat esiopetukseen. Ryhmässä toimimisen taidot ovat tärkeä osa esiopetusta. Esiopetukseen on laadittu yhteiset tavoitteet tunne- ja turvataitoihin. Käytössä on Tunne- ja turvataitoja lapsille -materiaali.