Ajattelu ja oppiminen Äänekosken esiopetuksessa

Esiopetuksen tehtävänä on tukea lapsen omaa ajattelua ja oppimaan oppimista. Lapsen ajattelulle, omatoimisuudelle ja oivaltamiselle tulee antaa aikaa ja tilaa. Esiopetuksessa kaikki arjen tilanteet ovat oppimistilanteita. Lastan kannustetaan kriittiseen ajatteluun ja rohkaistaan kyselemään ja esittämään omia mielipiteitä. Aikuisen positiivinen kannustus ja vertaisoppiminen tukevat lapsen oman ajattelun ja omatoimisuuden kehittymistä.

Pedagogisen dokumentoinnin avulla tehdään näkyväksi esiopetustyön suunnittelua, toteuttamista sekä arviointia. Dokumentointi on tapahtumien, ilmiöiden, ideoiden tai rakenteen kuvaamista.

Dokumentoinnin avulla lapsi pystyy seuraamaan oman ajattelunsa, tietojensa ja taitojensa kehittymistä sekä oppii tunnistamaan omia vahvuuksiaan. Tämän pohjalta herää aito kiinnostus oppia lisää ja arvioida omaa oppimistaan. Dokumentoinnin eri muotoja ovat esimerkiksi lapsen kasvunkansio, itsearviointi, esiopetuksen arvioinnit, sosiogrammi, leikin havainnointi, saduttaminen ja sähköinen dokumentointi (valokuvat, videot).