Käsikirjoitus

1. kohtaus (Emmi, Aapi, Kiia ja Emma)

Henkilöt:
Opettaja
Rehtori
Caro
Luokkakaveri 1
Luokkakaveri 2
Luokkakaveri 3
Luokkakaveri 4
Muut oppilaat

Tapahtumapaikka:
Luokka, jossa opettajan pöytä on oikealla puolella yleisöstä katsoen, oppilaiden tuolit ja pulpetit ovat opettajan pöytää vastapäätä, liitutaulu on opettajan pöydän vieressä. Luokan ovi on myös opettajan pöydän vieressä.

Kohtaus 1.
(Caro saapuu luokkaan myöhässä, muut oppilaat ovat jo luokassa ja heillä on kokeet edessä)

Luokkakaveri 1.: (Huudahtaa ivallisesti) Myöhästymismerkintä Carolle!

Luokkakaveri 2.: Ihanko pommiin nukuit, kun ethän sä ole ikinä myöhässä.

Opettaja: (Katsoo Caroa pettyneenä) Miksikäs sinä olet myöhässä. Tämä ei ole ollenkaan sinun tapaistasi.

Caro: (Katsoo välinpitämättömästi ja istuu omalle paikalleen)

Opettaja: No, annetaan olla tämän kerran. (Antaa kokeen Carolle.) Meillä on Tässä juuri kokeiden jako menossa. Todella hyvin tämä sinulta taas meni. Sait 10+, olen erittäin ylpeä sinusta.

Muut oppilaat: (Kuiskuttelevat ja tuhahtelevat taustalla)

Caro: Jaahas! (Katsoo koettaan)

Opettaja: Otetaanpa kirjat esille. Josko tämä meidän 10 oppilas kertoisi meille oikeat vastaukset kotiläksyihin.

Luokkakaveri 3.: Niin Caro, näytäppäs ne kotiläksyt, kun ne on sulla aina niin oikein.

Muut oppilaat: (Nauravat taustalla)

(Luokan ovelta kuuluu koputusta, opettaja menee avaamaan.

Rehtori: (Astuu sisälle) Olisi ilmoitusasiaa, meidän koulumme 9-luokan oppilaista yksi pääsee edustamaan meidän koulua virallisessa matematiikkakilpailussa. Ilmoittautukaa minulle mahdollisimman pian, mutta luulen kuitenkin, että tämä meidän Caro varmasti lähtisi mieluusti.

Luokkakaveri 4.: Niin Caro, mene vaan sinne hikkekilpailuun, ei me sinua kaivata.

Opettaja: (Katsoo vihaisesti luokkakaveri 4:ää)

Caro: (Nousee seisomaan ja huutaa opettajalle) Mä en jaksa enää! (Alkaa laulamaan Another brick in the wall ja repii kokeensa)

Rehtori: (Katsoo tilannetta pelästyneenä)

Muut oppilaat: (Lähtevät mukaan lauluun ja repivät kokeita, kaatavat pulpetteja ja laulavat mukana )

Opettaja: (Yrittää rauhoitella oppilaita, lopulta paiskaa kirjan pöydälle, huutaa niin kovaa, kun kurkusta lähtee) Seis!

Muut oppilaat: (Lyyhistyvät kirjojen taakse)

Caro:
(Huutaa opettajalle) Älä huuda!

Opettaja: Minä huudan, jos minua huvittaa.

Caro: (Huutaa) Mä menen nyt enkä tule ikinä takaisin! (Ottaa repun ja juoksee ovesta niin kovaa kun pääsee)

2. kohtaus (Emmi, Aapi, Kiia ja Emma)

((Örinä kappale (Minä olen) alkaa soida)

Caro:juoksee mahdollisimman nopeasti kotiin. Tyhjentää reppunsa ja alkaa pakkaamaan tärkeimpiä tavaroitaan reppuun, vaatteita, kuulokkeet, laturin ja lompakon. Hän ottaa kaapista paperia, kynän ja kirjekuoren. Alkaa kirjoittaa kirjettä (taustalta kirjoitusääntä). Hän laittaa kirjeen kirjekuoreen ja kirjoittaa kuoreen "Äidille ja isälle". Laittaa kirjeen keittiönpöydälle. Ottaa repun syliinsä ja huokaisee.)

"En tule enää ikinä takaisin..." (laittaa repun selkäänsä ja lähtee nopeasti kohti juna-asemaa kuuluu junan ääniä) taustalta alkaa kuulua menolippu.

3. kohtaus (Martta A., Martta K. ja Minttu)

3 kohtaus (luonnos)

Caro
Motellin omistaja
(asiakkaita taustalla)

Caro saapuu motelliin. Astuu ovesta sisään ja menee kassalle. Asiakkaat juovat kahvia.Ei nää ketään kasssalla, joten soittaa kili kili kelloa.

Motellin omistaja: Oi anteeksi en huomannut sinua! Mitä saisi olla?
Caro: Haluaisin varata huoneen pariksi päiväksi.
Motellin omistaja: Selvä. (alkaa etsimään avainta laatikosta, Caro "naputtelee" sormiaan pöytään turhantuneena) Ihankos yksin sitä ollaan liikkeellä?
Caro: Juuh. (tekohymy ilmestyy kasvoille)
Motellin omistaja: Selvä. Tässä sinulle avain. Aamupala on kahdeksasta kymmeneen ja huoneesi on tuolla käytävän päässä. (Ojentaa avaimen, osoittaa jonnekin päin ja hymyilee
Caro: Kiitti. (ottaa nopeasti avaimen ja lähtee. Motellin omistaja jää katsomaan ja "tuhahtaa")

5. kohtaus (Jemina ja Wilma)

(Caro saapuu aamupalalle ja istahtaa pöytään haettuaan aamupalan.)
(Juan Hose pyyhkii pöytiä vihellellen kappaletta "Miks ei".)

(Juan Hose huomaa Caron ja istuu häntä vastapäähän.)

Juan Hose: Nukuitkos hyvin?
Caro: No en! Joku saakelin akka rymisteli käytävässä keskellä yötä.
Juan Hose: Juu, se tais olla mun äiti... (vaisusti)
Caro: (Hymähtää ja jatkaa syöntiä)
Juan Hose: (Pitkän tauon jälkeen) Saanko kysyy, miks tulit tänne?
Caro: Karkasin koulusta. (Ei irrota katsettaan aamupalasta)
Juan Hose: No sithän sulla on paljo aikaa. Meinaan vaa, jos haluut tehä jotaki myöhemmin päivällä.
Caro: Joo, ei kiitos.
Juan Hose: No miks ei?

(Bändi alkaa soittamaan ja kappale alkaa.)

Laulun jälkeen:

Caro: Eikö täällä saa syrjäytyä rauhassa? (kiihtyneenä)
(Caro lätee tömistäen pois.)
Juan Hose: No ei sun tarttee kauaa mua nähä, ku tää firma menee konkkaan! (Caron perään huutaen)
(Caro törmää itkevään Juan Hosen äitiin.)
(Äidin sylissä olevat paperit leijailevat maahan.)
(Caro nostaa paperin käteensä häkeltyneenä.)
Caro: Mikä tää on?
Motellin omistaja: Älä siitä huoli! (Kiskaisee lapun Caron kädestä.)

7. kohtaus (Sara, Pinja ja Maarit)


(Caro tuijottaa Juania häkeltyneenä)

Caro- Mä en tiiä... Taisiis mä aattelin et... Tää vaa tuli nii äkkii en tiiä mitä sanois.

Juan- Joo sori, en tiiä miks sanoin sen vaa tällee (Siirtää katseen hitaasti kohti Caroa.)

(Juan kääntää katseensa ulospäin ja näkee ensimmäiset vieraat ovella ja menee vastaanottamaan heitä.)

Juan- (huutaa kauempaa): Caro mee laittaa noi vikat koristeet eteisee!

Caro- Joo, mä... Mä meen kyl

(Vieraat tulevat sisälle ihastellen paikan koristeluja)

Caro- ( Vie koristeet eteiseen ja huomaa vanhempiensa saapuvan juhliin. Lähtee kävelemään Juanin luokse.)

Caro- ( Ottaa Juania kädestä ja vetää tanssilattialle. Tanssiessa painaa päänsä Juanin olkapäälle sanomatta mitään. )

Juan- ( katsoo Caron taakse ja kysyy ) : Onks noi sun vanhemmat?

Äiti- : Caro!

Isä- : Nyt lähdetään kotiin Caro.

Caro- ( kuiskaa Juanin korvaan ) : Mäki rakastan sua.

( Caron äiti vetää Caron pois Juanin luota ja he saavat toisistaan viimeisen kosketuksen )

8. kohtaus (Jemina ja Martta K.)

(Caro kävelee lavalle vanhempana. Hän istahtaa tuolille.)

Caro: Olin 15-vuotias. Jos laittaisin jonkun muistelemaan sitä aikaa, kun he olivat 15-vuotiata, saisin kuulla ne samat asiat, jotka itse koin noina nuoruusaikoina. Muutokset ja niiden tuottama epävarmuus painaa päälle, kun samaan aikaan meidän täytyisi tehdä suuria päätöksiä tulevaisuutemme suhteen. Ympäristömme koittaa muokata ajatuksiamme juuri, kun me olemme heikoimmillamme.

(Caro laittaa lukulasit päähän, ottaa kirjan viereiseltä pöydältä ja rupeaa lukemaan.)

Koulu kehottaa meitä kilpailemaan ja menestymään, olemaan rohkeita ja tuomaan itseämme esille. Tarkoitus ei kuitenkaan ole rohkaistua liikaa. Sen sijaan, että esittäisit mieltäsi painavia kysymyksiä tai jahtaisit suurimpia unelmiasi, sinun kuuluisi nostaa kätesi ennen puhumista ja mennä luokan eteen puhumaan asioista, jotka sinua ei ollenkaan kiinnosta. Tätä koulumaailma nimittää rohkeudeksi, ja jos tätä rohkeutta ei löydy, koulu nimittää sinut todistuksen arvosainoissa niin sanotusti tyhmäksi.

(Caro nostaa katseen kirjasta ja suuntaa sen jonnekin yleisöön.)
Koulu ei kuitenkaan ole ainoa syypää niihin tapahtumiin, jotka 15-vuotiaana koin.
(Caro laskee katseensa taas kirjaan ja jatkaa lukemista.)

Sillä aikaa, kun koulu koittaa tehdä meistä kilpailuhenkisiä sekä ristiriitaisesti ujoja, on kaveripiirissä oltava jotain aivan toista. Sen sijaan, että pyrkisit saamaan opettajien huomion hyvillä arvosanoilla ja siistillä käytöksellä, kaveripiirissä sinun täytyy pyrkiä tarjoamaan muille huomiota ja olemaan oma itsesi, täydellisen epätäydellinen. Siistiä käytöstä kutsutaan kaverien kesken teennäisyydeksi, kilpailuhenkisyyttä itsekeskeisyydeksi ja sääntöjen tottelemista nössöilyksi. Koulu koittaa syövyttää niin sanotut turhat ajatuksesi. Näitä ajatuksia kutsutaan vapaa-ajalla inspiraatioksi, mikä on hyvä merkki siitä, kuinka ristiriitaisia koulu ja kaveripiiri ovat keskenään. Tajuavatko vanhemmat tätä? Tuskin.

Vanhemmat ovat tunteneet meidät koko ikämme. Tai niin he ainakin luulevat. He kuitenkin elävät sokeina muutoksille, ja siispä me lapset tulemme vielä aikuisiälläkin näyttämään pieniltä lapsilta vanhempien näkökulmasta. Vanhemmat ovat immuuneja ajatuksille meidän vanhenemisesta ja kehittymisestä. Siispä koulusta ja kaveripiiristä muistuttaminen ei vanhempien mielestä ole lainkaan ärsyttävää, sillä eihän pienille lapsille stressiä koidu mistään. Käytännössä stressistä pääsee vain sulkeutumalla omaan yksinäiseen kuplaansa. Se on ainoa asia, joka meitä helpottaa, ja olemme tästä kuplasta epäilemättäkin omistushaluisia. Jos joku tätä kuplaa lähestyy liikaa, voimme siitä hieman ärähtää, ja tätä ilmiötä aikuiset sokeina nimittävät murrosiäksi.

(Caro sulkee kirjan, ottaa lukulasit pois päästä ja siirtää nämä takaisin pöydälle. Hän astuu pois tuolin luota ja katsoo yleisöön.)

Luulenpa, ettei tekoni suurempaa selittelyä kaipaa. Toivon, ettei kukaan tarjoudu niihin muotteihin, joihin ympäristö teitä pakottaa. Oli se sitten jo takana tai meneillään, me kaikki varmasti tiedämme, ettei ole helppoa olla nuori. Ja oli ne unelmat sitten pieniä tai suuria, on niitä kohti mentävä.

(Tien selvemmin nään alkaa.)