Tyttökuoro

Tyttökuoro ei varsinaisesti ole koulun kerho, sillä sen jäsenten on maksettava pieni jäsenmaksu vuosittain. Kuoro kuitenkin toimii koulun tiloissa ja se koostuu Valtimon koulun oppilaista.

Lähes joka vuosi kuoro järjestää itse keräämillään rahoilla reissun valitsemaansa kohteeseen Suomen rajojen sisäpuolella ja satunnaisesti myös ulkomailla. Matkalla kuorolaiset esiintyvät eri kouluilla sekä tutustuvat muiden kuorojen jäseniin ja toimintaan.

Kuoron vanhimmista jäsenistä muodostuu lauluyhtye Satakieli, joka esiintyy usein muun muassa pienissä tapahtumissa Valtimolla. Yhtyeen harjoituksia järjestetään kouluaikana, esimerkiksi välitunneilla.