Musiikki

Musiikkikerhot

Musiikkikerho tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden kehittää omia laulu- ja soittotaitojaan rennon ilmapiirin parissa. Musiikkikerhoja on jokaiselle iästä ja taidoista riippumatta, sillä musiikkikerhot muodostetaan kaikkien halukkaiden kesken ikäryhmän mukaan.

Musiikkikerhojen jäsenten mielipiteitä ja ehdotuksia kuunnellaan ja siispä kaikki pääsevät soittamaan monipuolista ja erilaista musiikkia. Taitojaan jäsenet pääsevät näyttämään koulun eri juhlissa tai muissa tilaisuuksissa. Tätä kautta jokaiselle karttuu taitojen lisäksi myös kokemusta ja muistoja tulevaisuutta varten.

Tyttökuoro

Tyttökuoro ei varsinaisesti ole koulun kerho, sillä sen jäsenten on maksettava pieni jäsenmaksu vuosittain. Kuoro kuitenkin toimii koulun tiloissa ja se koostuu Valtimon koulun oppilaista.

Lähes joka vuosi kuoro järjestää itse keräämillään rahoilla reissun valitsemaansa kohteeseen Suomen rajojen sisäpuolella ja satunnaisesti myös ulkomailla. Matkalla kuorolaiset esiintyvät eri kouluilla sekä tutustuvat muiden kuorojen jäseniin ja toimintaan.

Kuoron vanhimmista jäsenistä muodostuu lauluyhtye Satakieli, joka esiintyy usein muun muassa pienissä tapahtumissa Valtimolla. Yhtyeen harjoituksia järjestetään kouluaikana, esimerkiksi välitunneilla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä