Tietoa ProKoulusta

ProKoulu on tutkimustietoon perustuva käyttäytymisen ongelmien ennaltaehkäisemiseen kehitetty koko koulun toimintamalli.

Toimintamallia on tutkittu ja kokeiltu Suomessa vuodesta 2013 alkaen yli kuudessakymmenessä koulussa. ProKoulussa toimintakulttuuria kehitetään vaiheittain tukemaan opettajien kasvatusosaamista ja kaikkien oppilaiden käyttäytymisen oppimista. Käyttäytymiseen kohdentuva hyvä yleinen tuki on ensisijaisesti toivotun käyttäytymisen opettamista, ensisijaisesti positiivisella palautteella ohjaamista. Siihen kuuluu myös, että oppilaiden ei-toivottuun käyttäytymiseen aikuiset puuttuvat yhdessä sovituilla tavoilla. Yleisen tuen lisäksi oppilaiden käyttäytymistä tukemiseksi on hankkeessa kehitetty myös tutkimusnäyttöön perustuvia menetelmiä tehokkaampaan, yksilölliseen tukeen.

ProKoulu ei ole projekti vaan luonteva tapa toteuttaa perusopetuksen uutta opetussuunnitelmaa, yhteisöllistä oppilashuoltoa ja käyttäytymiseen kohdennettua kolmiportaista tukea. ProKoulu-mallissa tarjotaan oheismateriaalin lisäksi asiantuntijatukea kaikkien kehitysaskeleiden toteuttamiseen omalta ProKoulu-ohjaajalta, joka käy koululla useita kertoja vuodessa. ProKoulu toiminta etenee kouluissa seuraavasti:

1. Sitoudumme yhdessä ohjaamaan käyttäytymistä.
2. Määrittelemme yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa keskeiset käyttäytymisodotukset.
3. Teemme käyttäytymisodotuksista selkeät toimintaohjeet koulun eri tilanteisiin.
4. Opetamme toimintaohjeet oppilaille.
5. Ohjaamme käyttäytymistä positiivisella palautteella ja käytämme yhteisesti sovittua palkkiojärjestelmää.
6. Puutumme ei-toivottuun käyttäytymiseen yhteisesti sovituilla tavoilla.
7. Kehitämme toimintakulttuuriamme koulusta koottuun tietoon perustuen.
8. Uudistamme käyttäytymisen tehostetun tuen ryhmässä oppimista tukevaksi.
9. Uudistamme käyttäytymisen erityisen tuen ryhmässä oppimista tukevaksi.
10. Käyttäytymistä tukeva, yhteistyössä kehittyvä toimintakulttuuri!



Lähde:http://www.prokoulu.fi/

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä