Stonehenge (Minttu, Jemina)

Stonehenge

Stonehenge on esihistoriallinen monumentti Englannin Wiltshiressa.
Rakentaminen aloitettiin noin 3000 eaa, ja monumentti
oli käytössä noin 1500 vuoden ajan.


Stonehengessä on ollut alun perin neljä sisäkkäistä kivikehää,
kaksi suurta ja kaksi pienempää. Uloin kivikehä
muodostaa halkaisijaltaan 30 metrin ympyrän, ja toinen suurimmista
kehistä on hevosenkengän muotoinen. Suurimmat kivet painavat
noin 50 tonnia. Moni alkuperäisistä kivistä on jo
kadonnut tai kaatunut. Vallien vieressä ja niiden ulkopuolella
on yksittäisiä paasia.


Kun kivet oli tuotu perille, ne hakattiin oikeanmuotoisiksi, ja Stonehengestä
pohjoiseen on löydetty muovaamisessa syntynyttä kivijätettä.
Kivet nostettiin pystyyn maahan kaivettuihin kuoppiin asetettujen
paalujen sekä köysien avulla.


Stonehengella käy vuosittain yli miljoona turistia.
Kesäpäivänseisaus on vuoden ainoa päivä jolloin yleisö
pääsee kävelemään Stonhengen kivien keskelle.
Stonehenge-nimen alkuosa stone tarkoittaa kiveä ja
loppuosa henge tarkoittaa pyöreää maavallia, jonka
sisäpuolella kiertää kaivanto.

Tehtävät!

1. Milloin rakentaminen aloitettiin?




2. The biggest stones are tons.

3. Miten kauan monumentti oli käytössä?




4. What do you know about Stonehenge?


5. How many tourists visit Stonehenge every year?


Roskapostituksen esto
Valitse mikä tahansa numero, joka on suurempi kuin 2.