30.9.2020

Muistio 30.9.2020

MUISTIO OPPILASHUOLTORYHMÄSTÄ

30.9.2020

Paikalla rehtori Juha Maijala, opinto-ohjaaja Heidi Kiistala, kouluterveydenhoitaja Sari Jylhä-Ollila, kuraattori Mari Koutonen sekä koulupsykologi Maija Koivukangas

Opiskelijakunnanedustajana Hilla Savolainen

Rehtori esitteli tuoreen ohjeistuksen ”Opetuksen toimintasuunnitelma pandemian aikana”

Rehtori ja opettajat ovat käyneet ohjetta lukion osalta läpi ja siihen osittain vielä tulossa tarkennuksia.

Katsottiin että tällä hetkellä eletään taso 1(vakaa tilanne ) johon liittyen lukiossa on jo porrastettu ruokailuja, tapahtumia on siirretty tai peruttu ja vanhempainillan osalta suunnitellaan pidetäänkö se tänä syksynä etänä vai rajataanko järjestelyitä muutoin. Myös sairastuneiden ohjaus on ollut keväästä saakka voimassa ja kouluterveydenhuollon osalta se toimii hyvin. Lähetteet koronatestiin saa kouluterveydenhoitajalta. Poissaoloja seurataan entiseen tapaan.

Mikäli etäopetukseen joudutaan, katsotaan aikataulut ja toteutus lähempänä.

Opiskelijakunnan mukaan Live –lukujärjestys oli koettu etäopiskelun aikana hyväksi, matemaattiset aineet hankaliksi.

Lukukauden aikana tulisi järjestää tasa-arvo-ja yhdenvertaisuus-kysely ja lukukauden lopussa ”katsaus kysely” – miten on mennyt

Kouluterveydenhuollossa tarkastetaan parhaillaan keväältä jääneitä 1lk tarkastuksia, koululääkäripäiviä on saatu jatkoon.

Kuraattori suunnittelee 3lk:n oppilaille kyselyä nyt kun syksyn kirjoitukset ovat ohitse.

Seuraava sovittiin pidettäväksi 18.11 klo 14:15.

Sari Jylhä-Ollila

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä