Elokuva-analyysi kevät 2017

1 Yksilöön ja ympäristöön liittyvät mielenterveyttä koskevat tekijät


Mitkä yksilöön ja ympäristöön liittyvät tekijät tukevat elokuvan henkilöiden mielenterveyttä? Mitkä tekijät horjuttavat mielenterveyttä?

Äiti:
Oman lapsen kuoleminen horjutti äidin mielenterveyttä. Mielenterveyttä tuki että äidillä oli sisko, joka arvioi äidin mielenterveyttä ja ympäristön kulttuuri, jossa nainen saa ilmaista "heikkoutensa" Äiti oli kerran jo menettänyt siskonsa ja osasi siksi ehkä paremmin käsitellä menetykseen liittyviä tunteita.

Isä:
Isä ei päässyt kunnollaan suremaan, koska hänen piti huolehtia äidistä. Hän syytti itseään Matin kuolemisesta eikä antanut itselleensä anteeksi. Isä yritti ratkaista tilannetta vaihtamalla työpaikkaa ja satuttamalla itseään, jotta saisi tietää kuinka paljon Matti koki kipua.

Veli:
Timolle jäi pelko, että perheelle tapahtuu jotakin ja hän soitteli tarkastussoittoja kotiin. Sijaisopettaja ei osannut kohdella Timoa, koska ei tiennyt mitä Timon perheessä oli tapahtunut. Tämä horjutti Timon mielenterveyttä, koska hänestä tuntui ettei kukaan koulussa ymmärtänyt häntä. Timo yritti elää niin kuin Matti olisi vielä olemassa kertomalla Matin sanomisia ja kattamalla joka aamu lautasen Matin paikalle.




Tarkastele perheen äidin mielenterveyttä mielenterveyden jatkumolla elokuvan kuvaaman ajanjakson aikana.
Matin kuoleman jälkeen näytti että äiti olisi menossa lisääntyvien häiriöiden ja ja sairauden oireiden suuntaan. Hän käytti lääkkeitä, jotka vain siirsivät tunteiden käsittelemistä eteenpäin. Äiti oli turta ja nukkui vain. Lääkkeiden lopettamisen jälkeen hän pystyi itse työstämään suruansa ja alkoi voida paremmin. Hän pystyi keskittymään arkielämään ja myöhemmin myös lohduttamaan perheen isää.

2 Psyykkinen työ





Miten elokuvan henkilöiden psyykkinen työ linkittyy fyysiseen ja sosiaaliseen toimintaan?

Äiti: Äidin sisko kysyi että sureeko hän Mattia. Äiti nukkui varsinkin elokuvan alussa tosi paljon. Yritti udella siskoltaan heidän siskon kuolemaan ja yritti verrata sitä Matin tilanteeseen

Isä: lähti Poriin töihin että saisi omaa rauhaa

Veli: se meni metsään, soitti koulusta vanhemmilleen että saisi helpotuksen tunteen kun kuulee vanhempiensa olevan turvassa kun kuulee hälytysajoneuvojen äänen


Minkälaisia hallintakeinoja (coping) elokuvan henkilöt käyttävät?

Äiti: suri avoimesti ja näytti tunteensa

Isä: tukahdutti tunteensa varsinkin elokuvan alussa, isä halusi tietää onnettomuudesta kaikki kuinka kauan matti koki kipua ja halusi saada varmistuksen siihen mistä palo sai alkunsa

Veli: yritti saada vanhemmat nauramaan kun käytti matin sanomaa ketspuuki



Avun kieltäminen pitäisi olla arvon kieltäminen.

Minkälaisia defenssejä elokuvan henkilöt käyttävät?

Äiti: sublimaatio, koska tunteiden tukahduttamista, oli kateellinen siskostaan koska niillä oli niin täydellinen perhe-elämä.

Isä:elokuvan lopussa oli psykoottinen defenssi, kävi onnettomuuden uudelleen läpi, elokuvan alussa adaptiivinen kun torjui apua. Oli myös kehittymätön koska vihasi itseään.

Veli: oli enempi neuroottinen kun ei näyttänyt niin tunteita vaan tukahdutti ne

3 Postraumaattinen stressireaktio



Perheen isä ei lähtenyt käsittelemään perheen kohtaamaa kriisiä. Hänen selviytymisprosessiaan voi käsitellä traumaperäisen stressireaktion näkökulmasta.

Kuvaa, miten postraumaattinen stressireaktio isällä ilmeni?

Miten koettu stressi vaikutti isän sosiaalisiin suhteisiin?

Isä kävi onnettomuustilannetta uudestaan läpi ja hän koki muistihäiriöitä. Hän oli myös aggressiivinen, hikoili paljon ja uupui helposti.

Suuri stressin määrä sai isän hakemaan töitä kaukaa toiselta paikkakunnalta, joka johti isän eristäytymiseen perheestä. Isä oli vihamielinen perhettään ja omaa isäänsä kohtaan. Hän ei myöskään ottanut perhettään huomioon ottaessaan työpaikan vastaan.

Ohjeet
Voimakkaista kokemuksista pitää puhua ja suru pitää käsitellä eikä sitä saa jättää hautumaan. Joissain tilanteissa pitää osata antaa myös itselle anteeksi. Esimerkiksi isän ei olisi pitänyt syyttää itseään etupenkille jääneestä sytyttimestä.

4. Kriisiprosessi







Tarkastele äidin kokemaa kriisiä ja hänen läpikäymäänsä kriisiprosessia kriisin määritelmän, Caplanin kriisiteorian ja kriisiprosessin vaiheiden avulla.

Kriisiprosessin vaiheet

Laukaiseva tekijä: Lapsen kuolema
Tasapainoa uhkaava tilanne: elämän tasapainon järkkyminen, koska pitää oppia elämään ilman toista poikaa
Sekaannus, hämmennys: äiti oli haavoittuvainen ja neuvoton
Ratkaisujen etsiminen: äiti lopetti lääkkeiden käytön ja alkoi käymään läpi Matin kuolemaa
Uusien hallinta- ja toimintakeinojen etsiminen: Marialla oli halu uudistua, joten hän esimerkiksi vaihtoi työpaikkaa

Kriisiteoria:

Aluksi Marialla ei ollut voimavaroja käsitellä Matin kuolemaa, joten se järkytti Marian homeostaattista tasapainoa. Tapahtuma häiritsi Marian työskentelyä.

Kriisin määritelmä

Maria ei ollu käsittänyt tapahtunutta ja toimi vanhojen tottumusten mukaan. Esimerkiksi hän toi lautasen pöytään aamupalalla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä