Lontoo, kevät 2024

LONTOON OPINTOMATKA 27.4. – 1.5.2024

Lauantai 27.4.2024

Ensimmäinen matkapäivä starttasi kotipihasta kuuden maissa. Kerättiin porukka kyytiin ja matka Ylivieskan rautatieasemalle alkoi jännittyneissä tunnelmissa. Juna saapui aikataulussa. Tikkurilasta otimme lähijunan Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa jätimme ruumaan menevät tavarat siirrettäväksi koneeseen. Turvatarkastus oli moderni ja nopea. Shoppailimme ja kävimme syömässä ennen lentoa, kunnes vihdoin pääsimme koneeseen. 

Matka Lontoon Heathrowlle kesti kolme tuntia. Lentokoneen mustikkamehu antoi energiaa uupuneille matkalaisille. Lontoon päässä kaikki sujui mallikkaasti, ja sieltä lähdettiin metrolla kohti Russel Squarea. Metrolla matkustaminen osoittautui yllättävän helpoksi, ja metrokarttaakin osasimme lukea. 

Hostelli sijaitsi kävelymatkan päässä asemalta. Aulassa saimme avainkortit huoneisiin ja pääsimme kotiutumaan majoitukseen. Porukka kuitenkin erkani hostellilta nopeasti etsimään ruokapaikkoja, ja tutustumaan ympäristöön. Meidän tiemme vei Crazy Salad- nimiseen ravintolaan, jonka huumorintajuisesta ja huomioon ottavasta asiakaspalvelusta jäi kaikille hyvä mieli. Myöhemmin paikasta tuli kaupungissa suunnistamisen kannalta tärkeä maamerkki. 

 

 Sunnuntai 28.4.2024

Sunnuntaiaamu oli hieman sateinen, mutta loppupäivää kohden sää onneksi selkeni. Lähdimme yhdessä koko porukalla aamulla kohti Toot-bussipysäkkiä. Kaikki mahtuivat ensimmäisen bussin kyytiin, ja kuulokkeet sai laittaa halutessaan päähän kuullakseen matkaselostusta. Toot-bussi oli käytössä koko päivän. Kiertelimme tunnetuimpia nähtävyyksiä bussin kyydissä, kuten Big Ben ja London Eye. Kävimme kierroksen jälkeen syömässä ja kiertelimme sen jälkeen hieman kauppoja. Jatkoimme siitä bussipysäkille ja hyppäsimme jälleen bussiin suunnaten kohti Buckingham palatsia. Tässä vaiheessa sääkin oli jo parempi. Palatsin ihailun jälkeen kävimme Harrodsissa. Harrods on hulppea luksustavaratalo - hinnoittelu on myös sen mukaista. 

Päivä päättyi Notting Hill -kaupunginosaan, joka tunnetaan värikkäistä taloistaan. Sinä iltana kävi tuuri, sillä vaikka aamulla oli sateista, oli illalla ihanan poutainen sää ja kaunis auringonlasku!

Toisen porukan kertomaa: Meidän suunnitelmamme oli vähän sekaisin joten päätettiin että mennään Toot-bus ajelulle ja päästiin Big Benin luo ja jäätiin siihen. Astuttua bussista pois meitä vastaan tuli Toot-bussin työntekijä kertomaan meille Big Benin historiasta ja minkä takia rakennuksen nimi on Big Ben. Käveltiin vähän aikaa ja ajateltiin että mennään syömään, joten suunnitelmana oli etsiä Toot-bussipysäkki Chinatowniin. Matkalla sinne ehkä hieman eksyttiin polulta ja päädyttiin puistoon ja nähtiin kun ankka laumaa johti pulu.

Samalla matkalla naureskeltiin, kun turistit ottaa hienoista maisemista kuvia ja me otettiin ilmapallosta joka oli lentänyt puuhun kiinni. 

Jatkettiin kuitenkin matkaa ja löydettiin kivan näköinen rakennus, joka oli ympäröity aidoilla. Käveltiin lähemmän ja huumattiin että se on joku rakennuksen kokoinen laatikko, johon oli printattu rakennus.



Kun tuli illemmalla nälkä mentiin Chinatowniin maistamaan kuuluisia corn dogeja. Olivat kyllä hehkutuksen arvoisia.

 

Maanantai 29.4.2024

Maanantai aamu oli aurinkoinen ja lämpimin päivä siihen mennessä. Päivän ohjelmana oli museoissa kiertäminen. Pienen kävelymatkan varrella oli British Museum, johon meillä oli valmiiksi varattu liput. Museossa oli paljon historiallisia esineitä eri kulttuureista esimerkiksi Egyptistä.



British Museumin jälkeen meille jäi paljon vapaa aikaa. Päätimme lähteä seikkailemaan ja suuntasimme jalan Euston Squaren metroasemalle, mutta päädyimme vahingossa Great Portland Streetin metroasemalle, josta pääsimme jatkamaan matkaa metrolla Hammersmith and City linjalla. Päämääränä oli Sephora ja Westfieldin kauppakeskus. 

Shoppailureissun jälkeen suuntasimme metrolla Natural History Museumiin, johon sisäänpääsy oli ilmainen. Museo oli todella mielenkiintoinen. Museossa oli esillä luurankoja ja erilaisia mineraaleja.

Museon jälkeen menimme metrolla hotellille, jossa oleskelimme hetken ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Päivä oli kesäinen ja mieleenpainuva.


Tiistai 30.4.2024

Aamupalan jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Hamleys-lelukauppaa. Ovet aukesivat kymmeneltä näyttävän shown saattelemana. Valtava viisikerroksinen rakennus piti sisällään eri teemoin varustettuja osastoja, jotka tarjoilivat mielenkiintoista tutkittavaa niin lapsille kuin varttuneemmillekin.

 

Oxford Circus- metroasemalta lähdimme epähuomiossa väärään suuntaan, minkä vuoksi matka Sky Gardenin yhteisestä ryhmäaktiviteetista viivästyi. Hulppeassa pilvenpiirtäjässä oli turvatarkastus ja sen läpäisyn jälkeen matkustimme hissillä 35: teen kerrokseen. Ylhäällä avautuivat henkeäsalpaavat maisemat Lontoon sydämeen. Näimme muun muassa Tower Bridgen, Thames-joen sekä The Sharp ja The Gherkin nimiset pilvenpiirtäjät. 

Camden Market - torialue oli toinen yhteinen aktiviteetti, jossa kuitenkin viivyimme vain hetken. Ihmismassa täytti kadut ja turistikauppoja oli yksi toisensa perään. Kävimme syömässä Leon pikaruokaravintolassa ristikkoperunoita ja kanapitaleipää. 

Ruokailun jälkeen vierailimme jo toista kertaa matkan aikana Primarkissa, upeassa Foyles-kirjakaupassa sekä elämyksellisessä Butterfly Trailissa. Iltapäivällä saavuimme China-Towniin. Mausteisen tuoksuiset kadut oli koristeltu punaisin paperilyhdyin, ja tunnelma oli niin kiinalaiselle kulttuurille tyypillinen, että melkein unohti olevansa Lontoossa:) 

Hostellin läheisestä ruokakaupasta lähti mukaan viime hetken tuliaiset. 


Keskiviikko 1.5.2024

Paluumatka kotiin alkoi hostellilta jo puoli kuuden aikoihin. Laitettiin kamat kasaan ja kokoonnuttiin yläaulaan, josta mukaan saatiin pienet aamupalapussit, jotka sisälsivät vähän leipää, sipsiä ja mehua. Metromatka Heathrow lentokentälle kesti noin tunnin ja kentällä odottelua oli noin parin tunnin verran. Lentokone oli kyllä hieman myöhässä, mutta onneksi oli iso ja hieno Finnairin lentokone niin yhtäkkiä ei haitannut enää ollenkaan. Lento oli vähän liian lyhytkin elokuvien katseluun ja hienon näytön tutkiskeluun… :) Lasku oli aika äkäinen, jolloin puhelimetkin lensivät pitkin lattioita. Paluu kotiin sujui turvallisesti ja hyvin, vaikkakin joillain jäikin hieman tavaroita matkan varrelle…

Matkalla oli mukana 24 lukion opiskelijaa ja 3 opettajaa. Matka meni loistavasti unelmaporukan kanssa, ja kaikki matkatavaratkin löysivät lopulta tiensä kotiin.