Oppilaskunnan hallituksen 4. kokous
1. Oppilaskunnan hallitus kokousti to 10.10. klo 10.05. Paikalla olivat Ellinoora Penttilä, Mea Pöntys, Aurea Brenes, Aatu Tuominen ja Elli-Maria Koivula. Poissa oli Sami Salminen.
2. Kokouksessa keskusteltiin tanssiaisista 5.12., toiveruokaviikosta sekä parkkipaikoista ja halloweenista. Tanssiaispäivästä keskusteltiin, että päivään voisi uudistuksena toteuttaa itsenäisyyttä valottavan aamunavauksen. Toiveruokaviikon suhteen päätettiin edetä. Koko oppilaskunnalle on tarkoitus lähettää kysely, jossa tiedusteltaisiin toiveruokien lisäksi toiveita keväällä järjestettävistä tapahtumista. Parkkipaikkojen puute synnytti keskustelua. Lisäksi halloweenin aikoihin oppilaskunnan hallituksen on palkitsee parhaan puvun, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä sovittu.
3. Seuraava kokous on ke 16.10. klo 10.05 Ikiliikkujassa. Aiheina kyselyn lähettäminen, kouluun tehtävät muutokset, halloween ja ruokalista.